Susiraja-kirjojen saatavuus

Sain juuri käsiini viime vuoden myyntiraportit. Susirajaa on taas mennyt ihan mukavasti kaupaksi, kiitos siitä! Tässä pieni yhteenveto siitä, mitä kirjoja on saatavilla ja mistä.

Susiraja 1: Kesytön

  • Kovakantinen: saatavilla varastosta. Löytyy enää harvan kirjakaupan hyllystä, mutta tilaamalla saa.
  • Pokkari: painos loppu! Saattaa löytyä vielä joistan kirjakaupoista, mutta tilaaminen tuskin onnistuu.
  • E-kirja: saatavilla kaikissa suurimmissa e-kirjakaupoissa, myös BookBeat -palvelussa.

Susiraja 2: Uhanalainen

  • Kovakantinen: saatavilla varastosta. Löytyy enää harvan kirjakapan hyllystä, mutta tilaamalla saa.
  • Pokkari: saatavilla varastosta. Löytyy enää harvan kirjakaupan hyllystä, mutta tilaamalla saa. Pk-seutulaisille vinkattakoon, että Uhanalainen kuuluu Pocket Shopien valikoimaan.
  • E-kirja: saatavilla kaikissa suurimmissa e-kirjakaupoissa, myös BookBeat -palvelussa.

Susiraja 3: Jäljitetty

  • Kovakantinen: painos loppu! Saattaa vielä löytyä joidenkin kirjakauppojen hyllystä, mutta tilaaminen ei enää onnistu. Ainakin Suomalaisen kirjakaupan sivuilta voi käydä tarkistamassa, missä kirjaa on jäljellä. Mene suomalainen.com -> hae jäljitetty. Klikkaa kirjaa; kansikuvan alla on vetolaatikko, josta voi valita myymälän. Saatavuustiedot pitävät käsittääkseni hyvin paikkansa. Muistakin kirjakaupoista kannattaa tiedustella.
  • Pokkari: ei tehty, eikä ilmeisesti myöskään tulossa. Tämä on kustantajan päätös, ei minun.
  • E-kirja: saatavilla kaikissa suurimmissa e-kirjakaupoissa, myös BookBeat -palvelussa.

Susiraja 4: Vainuttu

  • Kovakantinen: saatavilla varastosta ja yhä monien kirjakauppojen hyllyillä. Painosta ei kuitenkaan ole aivan hirveästi jäljellä, joten suosittelen toimimaan nopeasti.
  • Pokkari: ei tehty, eikä ilmeisesti myöskään tulossa. Tämä on kustantajan päätös, ei minun.
  • E-kirja: saatavilla kaikissa suurimmissa e-kirjakaupoissa, myös BookBeat -palvelussa.

Tilanteen voisi siis tiivistää niin, että Jäljitetyn saatavuus on huonoin ja Uhanalaisen paras; Kesytöntä ja Vainuttua ei ole enää hirveästi jäljellä. Suosittelen siis tekemään kirjahankinnat suhteellisen nopeasti. Antikvariaattien tilanteesta minulla ei ole tietoa, mutta epäilen vahvasti, että Susirajat olisivat valikoimassa.

Mikäli jokin asia askarruttaa tai sinulla on esimerkiksi suuri hätä saada Jäljitetty itsellesi paperikirjan muodossa, minuun voi ottaa yhteyttä.

 

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmail

Demin novellikilpailun saldoa

Sain tässä kuussa kunnian toimia Demi-lehden novellikilpailun diktaattorina. Sain luettavakseni toimituksen valitsemat kymmenen finalistia, joista valitsin kärkikolmikon. Kilpailu oli hyvin suosittu, eikä ihme. Palkinnot ovat aika mukavat: voittajan novelli julkaistaan kuvitettuna lehdessä ja sen kirjoittaja saa lukulaitteen ja kirjapaketin. Myös kaksi muuta novellia saatetaan julkaista Demin toimesta.

Koska lehteen ei mahtunut kovin lajoja perusteluja tai pohdintaa muista kuin kärkikolmikon teksteistä, ajattelin esitellä kilpailun herättämiä ajatuksia blogipostauksen verran.

Finaalin ikäskaala oli 13-17-vuotta. Voisi ehkä luulla, että vanhemmilla kirjoittajilla olisi etulyöntiasema, mutta ei: sekä voittaja että toiseksi sijoittunut ovat 14-vuotiaita.

Yllätyin positiivisesti siitä, miten hyvin novellin muoto oli oikeastaan kaikilla finalisteilla hallussa. Pidän itse novellia äärimmäisen vaikeana lajina juuri siksi, että se vaatii riittävän yksinkertaisen idean ja uskallusta kiteyttää isoja asioita pieneen sanamäärään. Romaanissa on aikaa rakennella henkilöhahmoja, juonikuvioita ja maailmaa, mutta novelli on paljon armottomampi. Virheet pistävät heti esiin.

Koska kilpailun teemana oli ”Rajat rikki!”, odotukseni omaperäisyyden ja rohkeuden suhteen olivat korkealla. Teemat jakautuivat ehkä yllättävänkin tasaisesti: puolet novelleista käsitteli hlbt-asioita. Olin tästä iloinen, sillä kiinnostus ja ymmärrys aihetta kohtaan antavat toivoa nykyistä avakatseisemmasta ja hyväksyvämmästä yhteiskunnasta. Tekstien yhtenevyydet tekivät kuitenkin arvioimisesta vaikeaa.

Luettuani kaikki kymmenen finalistinovellia tiesin oikeastaan heti, mitkä kaksi taistelevat voitosta. Syy on hyvin yksinkertainen: molemmat olivat hyvin omaperäisiä, joskin täysin eri tavoilla. Toisessa huomio kiinnittyi huikeaan ideaan, toisessa taas hienoon, hiottuun tyyliin.

Kielellisesti novellit olivat jopa parempia kuin odotin. Muistan hämärästi omat teiniaikaiset tuskailuni ”oman äänen” löytymisen kanssa. Ne johtivat siihen, että yritin kirjoittaa aivan liian erikoisia virkkeitä. Tätä ongelmaa finalisteilla ei ollut.

Alla vielä muutamia yleisiä mieleen tulleita kehittämiskohtia, joiden kanssa kamppailevat varmasti monet muutkin kuin Demin kilpailuun osallistuneet – minä mukaan lukien.

Ongelma: Omaperäisyys

Mistä tietää, onko idea omaperäinen vai ei? Entä miten löytyy se kuuluisa oma ääni?

Ratkaisu: Tähän ei ole mitään kikkakolmosta, mutta mitä enemmän lukee, sitä paremmin ymmärtää, mitä kaikkea on jo olemassa ja miten erilaisin tavoin samankin idean voi toteuttaa. Lukeminen auttaa myös oman tyylin löytymiseen, mutta loppujen lopuksi se tulee vain kirjoittamalla. Mahdollisimman paljon ja mahdollisimman erilaisia tekstejä. Erityisesti runot auttavat. Omasta kokemuksestani voin sanoa, että oman äänen löytymistä ei kannata ajatella liikaa: se on jatkuva, huomaamaton prosessi, jonka pakottaminen ei oikein ole edes mahdollista.

Ongelma: Lopetus

Novelli/muu teksti on melkein valmis, ja nyt se pitäisi kruunata upealla, hienolla, supermieleenpainuvalla lopulla. Mitä teen?

Ratkaisu: Finalisteissa oli useita hienoja lopetuksia, mutta useammin kuin kerran juuri loppua olisi voinut karsia. Nyrkkisääntö (jota tosin itse rikon aika usein) on, että kannattaa lopettaa heti, kun tarina eli siis sanottava loppuu.  Viimeisen virkkeen ei suinkaan pakko ole olla mikään filosofinen aforismi, joka tiivistää novellin temaattisen sisällön. Se tietenkin voi olla, mutta useimmiten on itse asiassa rohkeampi veto jättää loppuselittelyt sikseen. Luota siis siihen, että juuri kertomasi riittää.

Ongelma: Työstäminen

Olen kirjoittanut ensimmäisen version, jopa korjannut kirjoitusvirheet ja pilkut. Sanotaan aina, että tekstiä pitäisi työstää, mutta miten se oikeasti tapahtuu?

Ratkaisu: Monet finalistit olisivat hyötyneet vielä yhdestä työstökierroksesta. Työstäminen, jota kutsun usein editoinniksi, on taito, joka itselläni on kehittynyt huomattavasti vasta Susirajasta lähtien. Ei siis kannata huolestua, jos se ei tunnu heti luontevalta ja varmalta. Taidon kehittymistä auttaa paitsi omien, myös muiden tekstien arviointi ja muokkaaminen. Omilla teksteillään voi tehdä erilaisia kokeiluja (muista tallentaa aikaisemmat versiot!) ja katsoa, mitä esimerkiksi aikarakenteen rikkominen saa aikaan.

Kyse on siis siitä, että omaa tekstiään pitää osata katsoa kustannustoimittajan silmin. Pitää uskaltaa kysyä ilkeitä kysymyksiä:  miksi juoni lähtee liikkeelle juuri tästä kohdasta? Voisiko se alkaa vasta myöhemmin? Pysyykö jännite yllä? Eteneekö kerronta sopivalla tempolla? Onko tekstissä jotain turhaa? Toimiiko logiikka? Tunnenko henkilöhahmoni tarpeeksi hyvin, käyttäytyvätkö he itselleen uskollisesti? Itse yritän aina ajatella niin, että kaikki, mikä ei vie tarinaa eteenpäin, pitää karsia. (Tätäkin sääntöä rikon jatkuvasti.) Vasta tämän jälkeen alan kiinnittää enemmän huomiota kieleen ja yksityiskohtiin.

***

Kaiken kaikkiaan tuomarointiurakka oli hieno ja hyödyllinen. Olen kiitollinen, että sain lukea lahjakkaiden kirjoittajien tekstejä ja samalla nähdä, millaisia ajatuksia 13-17-vuotiaat ajattelevat tänään. Tuskin olin itse 15 vuotta sitten yhtä avarakatseinen – tai yhtä hyvä kirjoittaja.

Kiitos Demi-lehdelle ja kaikille osallistujille!

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmail

Fanitaidekilpailu!

En tiedä ketään kirjailijaa, joka ei rakastaisi kirjoistaan tehtyä taidetta. Alla  olevat hahmokuvat ovat Saija ”Saiccu” Ketolan käsialaa:

raisa
Raisa
Mikael_ihminen
Mikael

  mikael_susi

Konsta
Konsta

 

Niko_ihminen
Niko

 niko_susi

 

 

 

 

 

 

 

Siistejä, eikö?

Tästä pääsenkin siirtymään kätevästi varsinaiseen aiheeseen. Tajusin nimittäin, etten ole muistanut mainostaa täällä lainkaan Facebookissa käynnistämästäni fanitaidekilpailusta. Töitä on jo ilmaantunutsähköpostiini, mutta vielä ehtii hyvin osallistua.

Sääntöjä ei oikeastaan ole, sillä taiteeksi lasketaan kaikki, minkä tekijä itse määrittelee taiteeksi. Piirrokset, ficit, runot, laulut, videot, maalaukset, sarjakuvat, tanssiteokset… Kaikki on tervetullutta! Osallistumisaikaa on Raisan syntymäpäivään eli 24.3. asti ja töitä voi lähettää joko sähköisenä (elina ät elinarouhiainen piste com) tai postitse. Osoitteen saa pyytämällä. Palkinnot ovat tietenkin mahtavat: voittaja saa kaikki Susirajat kovakantisina tai vaihtoehtoisesti ennen julkaisemattoman Susiraja-novellin. Voittajan lisäksi arvon kaksi Vainuttua kaikkien osallistujien kesken. Tämänkin palkinnon voi halutessaan vaihtaa Susiraja-raapaleeseen (eli noin sadan sanan pituiseen tekstiin). Kilpailun sadosta teen luultavasti jonkinlaisen gallerian nettiin, mutta kyselen lupia sitten vielä erikseen.

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmail

Lumivuohista

Tiedättehän lumivuohet? Ne söpöt eläimet, jotka kiipeilevät sorkillaan ylös alas pystysuoria vuorenseinämiä. Tarkoitan siis näitä kavereita:

(photo credit: It ain’t what you don’t know that gets you into trouble. It’s what you know for sure that just ain’t so. via photopin (license))

Viime päivät olen nimittäin ajatellut paljon lumivuohia. Ja tuntenut suurta sympatiaa. Samastun niihin nimittäin tällä hetkellä hyvin vahvasti.

Tällä hetkellä olen käsikirjoituksen kanssa prosessin kivuliaimmassa vaiheessa. Ensimmäisestä versiosta pitäisi työstää hohdokas toinen versio. Aloittaminen on tuntunut samalta kuin pystysuoran vuorenseinämän tuijottaminen maankamaralta käsin: kuka hullu tuonne muka kiipeää? Ja silti, on kiivettävä, on pakko. Aivan niin kuin kuvittelen lumivuohienkin kokevan, vaikka ulkopuolisen silmin koko touhu näyttää täysin järjettömältä.

Niin, miksi ihmeessä editoimisesta pitää tehdä niin iso numero?

Koska tämä vaihe määrittää, tuleeko tästä kirjasta hyvä, loistava vai keskinkertainen. Haluan, että tästä tulee loistava kirja. Haluan sitä enemmän kuin mitään muuta.

Kaikki ensimmäisen version lukeneet ovat olleet vakuuttuneita käsikirjoituksen potentiaalista. Potentiaalin mukana tulee kuitenkin aina pelko: mitä jos sössin tämän? Mitä jos osasin tähän pisteeseen asti, mutten enää tästä eteenpäin? Pelon taustalla polttelee suoranainen velvollisuus tehdä tarinalle ja hahmoille oikeutta. (Hassua kyllä, omasta mielestä mikään tästä ei tunnu lainkaan itsekkäältä, vaikka tietenkin se on. Minähän olen keksinyt kaiken. Ei siitä kukaan muukaan tule ottamaan kunniaa.)

Juon kahvia. (Nykyisin myös teetä, sillä elimistöni on alkanut kieltäytyä niistä kofeiinimääristä, jotka ennen olivat ihan tavallisia.) Kävelen huonetta edestakaisin ja höpöttelen itsekseni. Mystisiä muistilappuja löytyy vähän sieltä sun täältä: siiveniskut ajan määreenä. Pesen hiukset varmuuden vuoksi kolmeen kertaan, kun en  sampoon huuhtouduttua enää muista, pesinkö ne jo kerran vai en.

Ja kaiken tämän teksti menee eteenpäin. Raivostuttavan pienin askelin, mutta kuitenkin. Jokainen nytkähdys ja loksahdus aiheuttaa käsittämättömän suurta riemua.

Voin vain kuvitella, mitä läheiseni tästä tuumivat. Siellä se taas kopsuttaa ylös vuorta. Toivottavasti ei tipu.

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmail

Myllerrys

Uudistan tällä hetkellä sivujani. Se tarkoittaa, että asiat voivat hetkittäin olla kummallisissa paikoissa tai täysin saavuttamattomissa. Myllerryksen pitäisi olla ohi viimeistään tammikuussa ennen kouluesitelmäkauden alkua. Pahoittelen mahdollista vaivaa. Sähköposti toimii normaalisti, joten otan mielelläni vastaan kysymyksiä ja muita viestejä. Kiitos kärsivällisyydestä!

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmail

kirjailija, joka on erikoistunut kahvinjuontiin, pikkutunteihin ja one-linereihin.