Aistienvartija, Pohjois-Irlanti ja brexit

Aistienvartija, Pohjois-Irlanti ja brexit

Hetken aikaa ajattelin, että brexit pilaisi kirjaideani. Oli 2016, olin kirjoittanut jo Muistojenlukijan ja suunnittelin sen jatko-osaa Aistienvartijaa. Olin jo vuosien ajan halunnut sijoittaa romaanin Pohjois-Irlantiin. Väki-trilogian kohdalla se tuntui erityisen sopivalta: trilogia käsittelee Eurooppaa ja eurooppalaisuutta, käsityksiämme itsestämme ja muista. Tiedän, että monet Belfastissa ensimmäistä kertaa vierailevat tuntevat laillani vähintään lievää epäuskoa siitä, että ollaan todella länsi-Euroopassa. Lännessä osataan olla sovinnollisia ja sivistyneitä – ja eiväthän kristityt harrasta uskonsotia? 

Minulle Pohjois-Irlanti on aina ollut esimerkki siitä, kuinka rasistisesti ja jopa ylimielisesti me eurooppalaiset ajattelemme yhteiskunnallisista konflikteista. Niin kuin olisimme itse niiden yläpuolella. Halusin näyttää, että osaamme mekin vihata. 

Mutta sitten tuli Brexit-äänestys, eikä kukaan oikein tuntunut tietävän, mitä Irlannissa tapahtuisi. Silloin en vielä tiennyt, ettei kukaan tietäisi sitä vielä kolmenkaan vuoden päästä, vaan pelkäsin, että tilanne pakottaisi minut muokkaamaan juonta EU-eron takia. 

Pian kuitenkin tajusin, ettei minun ollut mikään pakko käsitellä kirjassa brexitiä. Ja että toisaalta se tekisi Pohjois-Irlannista hyvin ajankohtaisen.

 

The Moy

 

Näytä tämä julkaisu Instagramissa.

 

#Moy #northernireland #antiques #interiors #exteriors #travelgram #travel #loadingonly #village #matkustus #kylä #pohjoisirlanti

Henkilön Elina Rouhiainen (@rouheli) jakama julkaisu


Aistienvartijan ensimmäisessä versiossa Kiuru ja Bollywood asuivat fiktiivisessä pohjoisirlantilaisessa kylässä. Fiktiivisessä siksi, että se salli minun luoda paitsi juoneen sopivaa maantiedettä, myös olla noudattamatta mitään tarkkaa paikallishistoriaa. Mitä kauemmin asiaa mietin, sitä varmempi kuitenkin olin, että paikan pitäisi olla oikea. Kun kustannustoimittajani sanoi tismalleen samaa, tein nopean nettihaun ja varasin itselleni lennot ja majoituksen. Kuukautta myöhemmin istuin Uberissa matkalla kylään nimeltä Moy – tai the Moy, niin kuin paikalliset sanovat. 

Moy oli viehättävä. Rakennukset olivat söpöjä ja siistejä ja kaikkialla tuoksui lanta. Hyvin nopeasti minulle kuitenkin selvisi, ettei se sopinut lainkaan Aistienvartijaan. Ensinnäkin tajusin Moyn olevan aivan liian pieni. Ja vaikka Moylla oli verinen historia, siellä oli tapahtunut sama kuin niin monella paikkakunnalla Pohjois-Irlannissa: konfliktin toisen osapuolen jäsenet, tässä tapauksessa protestantit, olivat muuttaneet pois. Oli siis liian rauhallista.

Istuin huoneessani ja mietin kuumeisesti, mitä tekisin. Minulla oli vain pari päivää aikaa löytää uusi sopiva paikka. Googlasin nykyisten rauhanmuurien sijantia ja minulle selvisi, että lähin niistä löytyi Portadownista, jonne pääsisi bussilla.

 

Portadown

Seuraavana päivänä matkustin Portadowniin. Kaikki, mitä olin ehtinyt lukea kaupungista, sen historiasta ja nykypäivään ulottuvista konflikteista, sopi hyvin yhteen tarinani kanssa. Portadown tunnettiin erityisesti marsseistaan: protestanttien perinteinen marssireitti kulkee katolisten alueen läpi, mikä aiheuttaa edelleen joka vuosi ongelmia.

Päästessäni perille alkoi sataa. Minua jännitti. Mikäli Portadown ei sopisi kirjaani, en tiennyt mitä tekisin. Kävelin ensin keskustassa ja suuntasin sitten muurille. Toisin kuin esimerkiksi Belfastissa, Portadownin muuri ei ole muraalien peitossa eikä siitä välttämättä heti tajua, mikä se on. Minulle tarkoitus tuli kuitenkin selväksi viimeistään siinä vaiheessa, kun halusin päästä protestanttien puolelta katolisten alueelle ja tajusin joutuvani kiertämään keskustan kautta. 

Katolisten puolella minulle tuli hyvin kummallinen tunne eristäytyneisyydestä, vaikka näennäisesti alue olikin siisti ja rauhallinen. Niin, ehkä se oli vähän liiankin rauhallinen: siinä missä protestanttien puolella oli muraaleja, katolisten alue oli tarkoituksellisen paljas ja töhrytön. Se tuntui vertailussa paljon suuremmalta statementilta. 

Minkälaista täällä olisi kasvaa? Pohdin samalla kun tähyilin paikkaa, jossa Kiurun ja Bollywoodin käymä koulu voisi sijaita. Koulusta tulikin lopulta ainoa asia, jonka keksin omasta päästäni: Aislingin kaltaista tyttöjen sisäoppilaitosta ei Portadownissa ole.

Kävin vielä kunnostetussa People’s Parkissa, jonka tarkoituksena oli kaiketi toimia eräänlaisena neutraalina, kaikille avoimena alueena. Kiertelin joen rannassa kuvaamassa siltojen alle töherrettyjä tekstejä jotka viittasivat puolisotilaallisiin ryhmittymiin. Sitten olikin jo aika hypätä bussiin ja palata Moyhin. Matkalla huokaisin helpotuksesta: olin löytänyt paikan kirjaani. 

 

Näytä tämä julkaisu Instagramissa.

 

Hemmetin Portadown. #Aistienvartija #Väki #linnuttulee

Henkilön Elina Rouhiainen (@rouheli) jakama julkaisu

 

Totuus tulee taksikuskin suusta

Viimeisenä iltanani Moyssa uskaltauduin pubiin. Toiveissani oli jutella paikallisten kanssa Ehdin tuskin istua alas kun mies lyöttäytyi seuraani. Hän puhui niin vahvaa murretta että ymmärsin ehkä noin joka kolmannen sanan – ja minä siis olen asunut Dublinissa vuoden. Hän kuitenkin kertoi minulle hyvin mielellään näkemyksiään brexitistä ja maansa tilanteesta – jopa niin mielellään, että katsoi parhaaksi tarjota kuulijalleen useamman tuopin etten vain lähtisi minnekään. Mitä pidempään hän puhui, sitä selvemmin erotin hänen sanoissaan olevan ristiriidan: hän sanoi pelkäävänsä konfliktin kärjistyvän uudelleen, mutta melkein samaan hengenvetoon kertoi ihailevaan sävyyn tarinoita menneistä ajoista. Sama toistui hänen tavassaan puhua nuorisosta: näiden ei kuulemma pitäisi sortua samoihin hölmöilyihin kuin hänen sukupolvensa. Hän toivoi nuorilta enemmän kunnioitusta vanhempia kohtaan tajuamatta, että ehkä he kunnioittivat vanhempiaan vähän liikaakin – että he hölmöilivät juuri siksi, että olivat omaksuneet näiden ajatukset ja käsitykset.

Joka tapauksessa olen erittäin kiitollinen tälle miehelle, enkä pelkästään ilmaisesta hiprakasta. Ilman häntä kirjastani olisi tullut paljon huonompi. 

 

Lopuksi: R.I.P. Lyra

Kirjoittaessani väkivaltaan turvautuvista katolilaisnuorista kysyin usein itseltäni, kuinka uskottavaa konfliktin uudelleen kärjistyminen on. Jälleen kerran todellisuus osoitti huoleni turhaksi kamalalla tavalla, kun toimittaja Lyra McKee ammuttiin Derryssä/Londonderryssä maaliskuussa. 

Olen käynyt Derryssä useamman kerran. Siellä merkillepantavinta oli paitsi historia, myös tiettyjen alueiden köyhyys. Rauhansopimuksen piti tuoda ihmisille vaurautta, mutta niin ei ole käynyt Cregganissa, jossa ammuskelu tapahtui. Selvää on, että rauhanprosessi ei tule etenemään ilman sosiaalista oikeudenmukaisuutta. 

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmail
Kuulumisia ja ihan oikeita uutisia

Kuulumisia ja ihan oikeita uutisia

Viikko sitten palautin Väki kolmosen eli Unienpunojan ensimmäisen käsikirjoitusversion kustannustoimittajille. Nyt yritän löytää itsestäni lomailijan – ja kuten tämän blogipostauksen olemassaolosta voi päätellä, epäonnistun siinä säännöllisesti. On hyvin kummallista yritää olla tekemättä mitään kun on viimeisen puoli vuotta työskennellyt todella ison projektin parissa. Käsikirjotuksen aloittaminen oli hapuilevaa, mutta viime kuukausien aikana tarina terävöityi mielessä ja nyt olen jo varsin vakuuttunut, että tästähän tulee jälleen kerran kirja. Tarkkaa ilmestymisajankohtaa ei olla vielä päätetty, mutta se sijoittuu jonnekin vuoden 2020 alkupuoliskolle.

 

Muistojenlukija ilmestyy puolaksi

Puolalainen lasten- ja nuortenkirjallisuuden kustantamo Zielona Sowa on ostanut Muistojenlukijan. Puolannoksen ilmestymisajankohta ei ole vielä tiedossa, mutta sen voin kertoa, että kansi tulee todennäköisesti olemaan sama kuin suomenkielisessä versiossa. Olen tästä diilistä todella innoissani – tämä on ensimmäinen kerta kun kirjani käännetään eurooppalaiselle kielelle. Puolassa on 38 miljoonaa ihmistä, joten Suomeen verrattuna markkina on todella iso. Zielona Sowa on julkaissut mm. omia suosikkejani Holly Bournea ja Marie Luta ja vaikuttaa muutenkin kaikin puolin mahtavalta talolta.

 

Esiintyminen Finnconissa sunnuntaina 7.7.

Perinteinen Finncon järjestetään tänä vuonna Jyväskylässä. Olen mukana paneelissa ”Fantasiamaailman yhteiskunnan rakentaminen”. Miten fantasiamaailmaan luodaan uskottava yhteiskunta? Mitä elementtejä maailma tarvitsee, mistä ideat niihin ammennetaan? Onko maailma aina kuvattava tarkkaan vai voiko sen jättää tarkoituksella luonnosmaiseksi? Paneelin puheenjohtajana toimii Katri Alatalo, muut panelistit ovat Jaro Karkinen ja Katinka Sarjanoja. Aika: sunnuntaina klo 14-15 Paikka: Jyväskylän yliopiston L-rakennus (liikuntatieteet), huone 303 Finnconiin on ilmainen sisäänpääsy.

 

Uutisluokka

Vuoniityn peruskoulun (jonka muuten kuvittelen olevan Kiurun entinen opinahjo) oppilas Hedie Gharbalgir kutsui minut reilu kuukausi sitten haastateltavakseen Ylen Uutisluokkaan. Juttelimme paljon kirjoittamisesta ja ideoimme myös yhdessä tarinan, jonka mahtava Hedie oikeasti kirjoitti! Pakko sanoa, etten itse olisi pystynyt yläasteella olemaan puoliksikaan se journalisti joka Hedie oli tämän jutun teossa. En välttämättä pystisi siihen vieläkään. Haastattelu löytyy nyt Yle Areenasta:

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmail
Kolme syytä olla osallistumatta NaNoWriMoon

Kolme syytä olla osallistumatta NaNoWriMoon

Vielä eilen harkitsin tosissani osallistumista elämäni ensimmäiseen nanoon, jossa kirjoitetaan kuukaudessa vähintään 50k sanaa uutta romaanikäsikirjoitusta. Tarkoitukseni oli huijata sen verran, että kirjoittaisin jo aloittamani käsikirjoituksen loppuun. Siitä puuttuu juuri vaadittavat 50k sanaa – täydellistä!

Päätin kuitenkin toisin. Tässä kolme syytä, miksi nano ei ole aina hyvä idea.

1. Liian tiukka deadline tuottaa vain epäonnistumista

Minulla on tapana asettaa itselleni naurettavia aikatauluja ja sitten ahdistun, kun en ihmeellistä kyllä pysykään niissä. Hyppään pää edellä projekteihin tavoitellen ihanaa tehokkuuden ja aikaan saamisen kokemusta, mutta rima on niin korkealla, että ainoastaan petyn itseeni. Tajusin, että Nanosta tulisi minulle hyvin suurella todennäköisyydellä juuri tällainen projekti. Pointti ei olisi se, että saisin kässärin valmiiksi, vaan se että saisin sen valmiiksi mahdollisimman nopeasti.

2. Joskus on hyvä kirjoittaa hitaasti

Nykyinen käsikirjotukseni on toistaiseksi syntynyt varsin vähällä pusertamisella. Kirjoitan paljon käsin ja siirrän sitten syntyneet pätkät koneelle, täydennän ja järjestelen. Aloittaessani en ollut lainkaan varma rakenteesta ja juonenkulusta, mutta pikkuhiljaa molemmat ovat alkaneet hahmottua. Vaikka en olekaan sitä mieltä, että uusiksi kirjoittaminen olisi merkki epäonnistumisesta, edellisen kirjan kohdalla hätäilin silti vähän liikaa. Tällä kertaa haluan antaa itselleni enemmän aikaa selvittää, mihin kässäri on oikein menossa.

3. Ei tarvitse

Kässärini valmistuu joka tapauksessa. Olen siitä etuoikeutetussa asemassa, että kirjoittaminen on päivätyöni. Minulla on kustannussopimus ja apuraha, aikataulusta on jo sovittu eri tahojen kanssa. Lisäksi olen kirjoittanut jo sen verran monta romaania, että luotan prosessiin. En siis usko, että nanon selättäminen toisi minulle mitään muuta kuin tunteen siitä, että selätinpäs nanon. Ja kuten ensimmäisessä kohdassa tuli ilmi, sellaisen tunteen metsästäminen johtaa kohdallani hankaluuksiin.

En missään nimessä halua mollata kenenkään osallistumista nanoon. Nanon tarkoitus on madaltaa kynnystä kirjoittaa romaani ja on mahtavaa, että se toimii monille juuri niin. Ymmärrän hyvin, miksi niin moni innostuu tästä haasteesta – olen itsekin rykäissyt romaanikässärin reilussa kuukaudessa ja  muistelen edelleen kaiholla sitä euforiaa, jota moinen heittäytyminen tuotti. Deadline auttaa järjestämään aikaa kirjoittamiselle ja vertaistuki helpottaa jaksamista. Toivotan kaikille nanoilijoille hurjasti tsemppiä urakkaan.

Tämä kirjoitus on suunnattu itseni kaltaisille suorittajille – meille, joita kaikenlaiset haasteet kannustavat tekemään entistä enemmän vaikka pitäisi pikemminkin vähentää ja hidastaa ja opetella sanomaan ei. Some on niin täynnä kaikenlaista kannustusta tarttumaan toimeen, että välillä unohtuu, ettei se ole kaikkien ongelma – itse kaipaisin sitä, että somessa näkyisi enemmän hitaus, keskeneräisyys ja pysähtyminen Ja luovuttaminen – välillä se on nimittäin parasta ja rohkeinta mitä voi tehdä.

Romaanin kirjoittamisessa ei ole kyse mistään itsensä ylittämisestä, vaikka siitä usein kuuleekin puhuttavan niin. Ainakin minulle kirjoittaminen on itsensä kohtaamista, tila, jossa ei tarvitse olla yhtään enempää kuin on. Sanonkin siis: on ihan ok olla osallistumatta nanoon. Osallistumatta jättäminen ei tee kenestäkään huonoa kirjoittajaa.

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmail
Kuvastaja-palkinto Muistojenlukijalle, messutunnelmia ja asiaa kotvimisesta

Kuvastaja-palkinto Muistojenlukijalle, messutunnelmia ja asiaa kotvimisesta

Nyt kävi niin, että Muistojenlukija voitti Kuvastajan. Jos nuortenkirjallisuuspalkinto Topeliuksen voittaminen oli pieni yllätys, tästä olen vielä enemmän äimänä – vaikka olen kirjoittanut kuusi fantasiaksi luokiteltavaa romaania, en ole koskaan ajatellut fantasian olevan vahvuuteni. Kuvastajan jakaa fantasiaharrastajista koostuva raati, joka ei perinteisesti ole välittänyt kaupallisista intresseistä vaan laadusta. Tästä kertoo esimerkiksi se, että palkinto on jaettu useamman kerran samalle kirjailijalle.

Kävin noutamassa palkinnon, Parasolla Craftsin tekemän lyhtydioraaman, torstaina Helsingin kirjamessuilla. Kuvat eivät tee teokselle oikeutta, mutta tältä se näyttää:

Palkintojenjaossa Kontu ry:n puheenjohtaja Marianna Leikomaa puhui kotimaisen fantasian korkeasta tasosta ja vertasi sitä käännettyyn fantasiakirjallisuuteen, jota hän ei pidä tällä hetkellä läheskään niin laadukkaana.

Alla virallinen lehdistötiedote:

Fantasiakirjallisuuspalkinto Kuvastaja jaettiin Helsingin kirjamessuilla

Suomen Tolkien-seura Kontu ry:n vuosittain parhaalle suomalaiselle fantasiakirjalle jakama Kuvastaja-palkinto on myönnetty Elina Rouhiaisen teokselle Muistojenlukija (Tammi). Lyhytlistalle raati nosti myös seuraavat teokset: Katri Alatalo: Käärmeiden kaupunki (Gummerus), Siiri Enoranta: Josir Jalatvan eriskummallinen elämä (Robustos), Sini Helminen: Kaarnan kätkössä (Myllylahti), Saara Henriksson: Syyskuun jumalat (Into Kustannus). Kilpailuun osallistuivat vuonna 2017 julkaistut suomalaiset fantasiaromaanit selkeästi satukirjoiksi laskettavia teoksia lukuun ottamatta.

Lyhyen listan koostaminen oli tänäkin vuonna äärimmäisen vaikeaa, sillä vuonna 2017 julkaistiin ennätyksellisen laadukasta kotimaista fantasiaa ja niinpä poikkeuksellisen monia kovatasoisia romaaneja jäi tällä kertaa listan ulkopuolelle. Raati haluaa erityisesti nostaa esille tapaa jolla sukupuolen ja seksuaalisuuden moninaisuutta käsiteltiin erittäin onnistuneesti useammassakin finalistissa. Tämän vuoden finalistit olivat myös kaikki poikkeuksellisen kauniita fyysisinä kirjoina.

Voittajakirjaa luonnehdittiin raadin piirissä seuraavasti: “Yhteiskunnallinen tematiikka (yhteiskunnallinen eriarvoisuus, maahanmuuttajat, sukupuolen moninaisuus yms.) ja sen herkkä käsittely ilman turhaa saarnaavuutta tekivät vaikutuksen.” “Todella kiehtova taikuus-/kykyrakennelma, jota käytetään hyvin juonenkäänteissä.” “Isot teemat antavat kirjan tarinalle paino-arvoa.” “Henkilöt olivat monitahoisia ja näkökulmien vaihtuminen sujuvaa.” “Kaikki tässä kirjassa oli tuoretta.”

Palkinto jaettiin Helsingin Kirjamessuilla 25.10.2018 klo 11.00.

Lisätietoja:

Suomen Tolkien-seura Kontu ry. / www.suomentolkienseura.fi

    • Raadin puheenjohtaja Marianna Leikomaa  (marianna.leikomaa@gmail.com)
    • Raadin jäsenet: Satu Keinänen, Susanna Keinänen, Kaisa Linnasalo,
      Mikko Seppänen, Elisa Wiik

 

***

Messut menivät muiltakin osin hyvin. Perjantain haastattelu oli mukavan rento, vaikka puhuimme myös varsin isoista aiheista kuten kirjallisuuden poliittisesta kantaaottavuudesta ja Pohjois-Irlannin tilanteesta. Kirjat menivät kaupaksi päätellen ainakin siitä, että Muistojenlukija loppui sunnuntaina kesken. Törmäsin moniin tuttuihin ja ostin kassillisen kirjoja.

Messuille ilmestyi myös ystävieni Jenny Kangasvuon ja Katri Rauanjoen sekä Jonna Pulkkisen kirjoittama kirja Kotvimisen vallankumous (Karisto), jossa on mukana myös oma haastatteluni. Kotviminen tarkoittaa työtä eteenpäin vievää taukoa tai tuumailutuokiota: ulkoapäin näyttää siltä ettei mitään tapahdu, mutta todellisuudessa kotviminen on elintärkeää paitsi lopputuloksen, myös hyvinvoinnin kannalta. Eli: ei pitäisi puhua negatiiviseen sävyyn prokrastinaatiosta, vaan positiivisesta ilmiöstä nimeltä kotviminen.

Kuuntelin ystävieni esitystä ja tiedostin taas, miten minulla on tapana syyllistää itseäni kaikesta ”hukatusta” ajasta. Kesän loppuunpalamisen jälkeen olen taistellut kynsin hampain kaikenlaista suorittamista ja tehokkuutta vastaan, ja siksi kirja tuntuu juuri nyt todella tärkeältä. Miksi koko ajan pitää olla kiire? Miksi somessakin pitää koko ajan olla sisältöä, joka osoittaa, miten paljon saa aikaan? Kirjoitan tästä vielä myöhemmin lisää sitten kun olen lukenut kirjan loppuun, mutta tällä hetkellä vakaa aikomukseni on toteuttaa kotvimisen vallankumousta ja löysätä aikataulujani niin paljon kuin suinkin voin.

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmail
Muistojenlukija Kuvastaja-ehdokkaana

Muistojenlukija Kuvastaja-ehdokkaana

Viikonloppuna sain hyviä uutisia: Muistojenlukija on päässyt Kuvastaja-ehdokkaaksi. Kyseessä on jo kolmas palkintoehdokkuus ja näin Aistienvartijan ilmestymisen kynnyksellä se tuli täytenä yllätyksenä. Alla Suomen Tolkien-seuran tiedote:

 

Fantasiakirjallisuuspalkinto Kuvastaja jaetaan Helsingin kirjamessuilla

Suomen Tolkien-seura Kontu ry:n vuosittain parhaalle suomalaiselle fantasiakirjalle myöntämä Kuvastaja-palkinto jaetaan Helsingin kirjamessuilla torstaina 25.10. kello 11.00.

Kuvastaja-palkinnon lyhytlistalle pääsivät tänä vuonna seuraavat romaanit:

  • Katri Alatalo: Käärmeiden kaupunki (Gummerus)
  • Siiri Enoranta: Josir Jalatvan eriskummallinen elämä (Robustos)
  • Sini Helminen: Kaarnan kätkössä (Myllylahti)
  • Saara Henriksson: Syyskuun jumalat (Into Kustannus)
  • Elina Rouhiainen: Muistojenlukija (Tammi)

Lyhytlistan teokset valittiin vuonna 2017 julkaistuista suomalaisista fantasiakirjoista, jotka eivät olleet selkeitä satukirjoja. Voittajan valitsee asiantuntijaraati.

Lisätietoja:

Suomen Tolkien-seura Kontu ry, www.suomentolkienseura.fi

Raadin puheenjohtaja Marianna Leikomaa (marianna.leikomaa@gmail.com)

Kuvastajan aiemmat voittajat:

  • Virve Sammalkorpi: Paflagonian perilliset – Iax Agolaskyn päiväkirjan säästyneet  sivut (Karisto, 2016)
  • Emmi Itäranta: Kudottujen kujien kaupunki (Teos, 2015)
  • Helena Waris: Vuori (Otava, 2014)
  • Helena Waris: Talviverinen (Otava, 2013)
  • Jenny Kangasvuo: Sudenveri (Teos, 2012)
  • Helena Waris: Sudenlapset (Otava, 2011)
  • Pasi Ilmari Jääskeläinen: Harjukaupungin salakäytävät (Atena kustannus, 2010)
  • Helena Waris: Uniin piirretty polku (Otava, 2009)
  • Anni Nupponen: Nainen ja kuningas (omakustanne, 2008)
  • Päivi Honkapää: Viides tuuli (WSOY, 2007)
  • Pasi Ilmari Jääskeläinen: Lumikko ja yhdeksän muuta (Atena kustannus, 2006)
  • Jyrki Vainonen: Perintö (Loki, 2005)
  • Ilkka Auer: Sysilouhen sukua (Otava, 2004)
  • Juha Ruusuvuori: Nokian nuoriso-ohjaaja (WSOY, 2003)
  • Tuula T. Matisanlo: Tuulen kalastajat (Kustannus-Mäkelä, 2002)
  • Sari Peltoniemi: Hirvi (Tammi, 2001)
  • Johanna Sinisalo: Ennen päivänlaskua ei voi (Tammi, 2000)

 

***

Aistienvartija on tullut painosta ja päässyt jo lukijoiden käsiin sekä monien kauppojen hyllylle. Virallinen (jos nyt näin embargottoman kirjan kohdalla voi edes sanoa) ilmestymispäivä on lauantaina Hel-YA!-festareilla, toivottavasti nähdään siellä!

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmail
Aistienvartijan ensimmäinen luku luettavissa – plus takakansi!

Aistienvartijan ensimmäinen luku luettavissa – plus takakansi!

Tavan mukaisesti Aistienvartijan lukunäyte julkaistaan jo ennen kirjan ilmestymistä. Koko ensimmäinen luku on nyt vapaasti luettavissa Tammen sivuilla.

Samasta tiedostosta löytyy kirjan takakansiteksti, jonka kopioin myös tähän alle. SPOILERIVAROITUS niille, jotka eivät ole lukeneet Muistojenlukijaa eivätkä halua tietää mitään sen juonenkäänteistä.

 

*

*

*

Lintuja oli niin paljon, että kauempaa katsottuna ne näyttivät savupilveltä, joka muutti muotoaan. Elävää kohinaa, jossa oli selvät säännöt. Taikuutta – kukaan ei tiennyt miten linnut osasivat kääntyä tismalleen samalla hetkellä.

Bollywood on päätynyt Riikaan tekemän hanttihommia ja elämään muiden hyväntahtoisuuden varassa. Kaikki muuttuu, kun hän saa itseltään oudon kirjeen, jonka kirjoittamisesta hänellä ei ole mitään muistikuvia. Kirjeessä häntä kehotetaan lähtemään välittömästi Pohjois-Irlantiin.

Irlannissa Bollywood kohtaa katolista sisäoppilaitosta käyvän Kiurun, ja pian paikalle saapuvat myös Nelu ja Dai, alkujaan viisihenkisen ringin kaksi muuta elossa olevaa jäsentä. Käy ilmi, että suojellakseen ystäviään Kiuru on joutunut pyyhkimään kaikki edeltävään kesään liittyvät muistot heidän mielestään. Hämmentävässä tilanteessa nelikon keskinäiset suhteet määritellään uudestään, eikä tilannetta helpota se tosiseikka, että Väki on päässyt heidän jäljilleen.

Aistienvartija jatkaa Elina Rouhiaisen uutta Väki-trilogiaa, joka nivoo yhteen realismia ja urbaania fantasiaa. Tarina kuljettaa lukijaa ympäri Eurooppaa ja sivuaa monia ajankohtaisia yhteiskunnallisia teemoja: poliittisia konflikteja, paperittomuutta, syrjäytymistä, sukupuoleltaan moninaisten ihmisoikeuksia. Sarjan avausosa Muistojenlukija voitti Topelius-palkinnon vuonna 2018, ja trilogian pohjalta on kehitteillä tv-sarja.

*

Enää kuukausi ilmestymiseen!

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmail
Miksi kulutin kesälomani Aistienvartijan parissa

Miksi kulutin kesälomani Aistienvartijan parissa

Tätä kirjoitettaessa Aistienvartija on toivon mukaan lähtenyt painoon. Tällä viikolla kävimme vielä läpi vedoksia ja kansitekstejä, painon deadline oli perjantaina. Valmiin kirjan pitäisi putkahtaa maailmaan viimeistään 29.9. Hel-YA!-tapahtumassa.

En ole koskaan ollut kirjan jälkeen yhtä väsynyt kuin nyt. Deadlineni oli kesäkuun lopussa, minkä jälkeen minun oli tarkoitus jäädä lomalle. Silloin minulle sanottiin sanat, joita en olisi halunnut kuulla: käsikirjoitukselle voisi vielä tehdä jotain. Tiesin, että se piti paikkansa, mutta en silti kuullut sitä mielelläni. Jännite uupuu, yksi kustannustoimittaja sanoi. Päähenkilö kaipaa vielä jotain lisää, sanoi toinen. Vakavia ongelmia siis. Loma sai jäädä. Sain lopulta lähes kuukauden lisäaikaa, ja tuon kuukauden aikana mylläsin etenkin viimeisen neljänneksen perusteellisesti läpi.

Voisi kuvitella, että viiden kirjan jälkeen jo tietäisin mitä olen tekemässä ja prosessi toimisi sutjakasti – näin ei kuitenkaan ole. Tuntuu siltä, että tieto kasvaa koko ajan enemmän kuin taito, minkä takia on tietoisempi paitsi tekstin puutteista, myös erilaisista vaihtoehdoista. On helpompaa kirjoittaa, jos mielessä on vain yksi tapa kertoa tarina. Se ei välttämättä johda parhaaseen lopputulokseen, mutta ainakin kirjoittajalla on varma olo tekemisestään.

Prosessini on muuttunut varsin paljon Susirajan ajoista. Kirjoitan nykyään palapelimäisesti, mikä parhaimmillaan tuottaa tarkkanäköisiä, kiteytyneitä kohtauksia, mutta vastaavasti rakenne leviää helpommin käsiin. Niin kävi tälläkin kertaa. Asiaa ei tietenkään helpottanut se, että aikaa oli vähän ja päähenkilö eri kuin ensimmäisessä kirjassa. Tai että mielessäni oli kaikenlaisia kunnianhimoisia ajatuksia kerrontatavoista, jotka heijastelevat mielen sisäistä epälineaarisuutta.

Pitää myös tunnustaa, että sarjojen kakkososat ovat minulle vaikeita. VAIKEITA. Oma sisäinen dramaturgiani toimii niin, että on helppo aloittaa ja helppo lopettaa, mutta kaikki siinä välissä onkin hankalampaa.

En voi kuitenkaan sanoa vaipuneeni missään vaiheessa täydelliseen epätoivoon. Tiesin, että haluamani romaani piileskelee jossakin, minun täytyi vain kaivaa se esiin kaiken teksti- ja ajatusmassan alta. Poistin lopulta kokonaisen luvun ja useita kohtauksia. Kirjoitin vähän lisää vahvistamaan pääjuonta ja motivaatioita. Monet tekstipätkät hakivat oikeaa kohtaa aivan viime metreille asti.

Itse tarina ei muuttunut. Tein saman kuin ennen, mutta paremmin. Palauttaessani viimeistä versiota tunsin onnistuneeni korjaamaan useita ongelmia, mutta en ollut varma riittikö se. Jännitin lomalta palaavan kustanustoimittajan kommentteja.

”Tää on parantunu kauttaaltaan, jotenkin terävöityny. Sun heinäkuu meni pilalle, mutta se kannatti. Nyt tästä tuli tosi hyvä kirja.” Juuri tismalleen sen halusin kuulla.

Ei ole tietenkään väliä, miten kirja syntyy. Onko kirjoittaminen ollut helppoa vai vaikeaa, hidasta tai nopeaa. Väitän, ettei lukija usein edes pysty näkemään sitä tekstistä. Mutta vähitellen olen alkanut ajatella, että ehkä ihan kaikkea ei aina tarvitse ajatella lukijan kannalta, että omalla sisäisellä prosessilla on arvo, joka ei liity millään tavalla lopputulokseen. Aion siis antaa itselleni aikaa levätä ja yrittää parhaani mukaan olla ylpeä siitä, mitä olen saanut aikaan, pidettiin Aistienvartijasta tai ei.

 

Loppuun huomio: Muistojenlukijan painosta ei ole enää hirveästi jäljellä. Kehotan kaikkia teitä, jotka haluatte omistaa koko trilogian, ostamaan ensimmäisen osan nyt, eikä vasta myöhemmin. Paperikirjan elinkaari on nykyään lyhyt. Vuoden päästä Väki 1:stä ei todennäköisesti saa enää mistään, eikä uutta painosta yleensä oteta vain siksi, että sarjasta olisi vielä ilmestymässä osia.

 

 

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmail
Terveisiä kaaoksesta

Terveisiä kaaoksesta

Kevät ja kesän alku ovat olleet hyvin kiireistä aikaa. Päivät ovat venyneet hyvin pitkiksi, kun olen työstänyt Aistienvartijaa. Muisti sanoo, etten ole minkään muun kirjan kanssa pistänyt itseäni näin koville, mutta toisaalta en täysin luota siihen mitä muisti päättää minulle kertoa.

Samaan aikaan meneillään on ollut paljon muutakin: lukuviikolla tein keikkoja Lappeenrannassa ja Uudessakaupungissa. Pian sen jälkeen julkistettiin sopimus Väen tv-sarjasta. Huhtikuun lopulla taloon tuli viipurilainen rescuekoira Iona, joka on kaikkien suureksi onneksi ollut hyvin kiltti ja reipas. Toukokuun alussa matkustin Pohjois-Irlantiin selvittämään muutamia kirjaan liittyviä asioita. Loppukuusta tyhjensin asuntoni Vuosaaressa (nyyh!) ja muutin poikaystäväni luo Vantaalle. Uuden työhuoneen remontointi on edelleen kesken.

Joku ehkä tästä ajattelee, etten ole kovin hyvä aikatauluttamaan elämääni. Se joku on hyvin oikeassa.

Tällä hetkellä Aistienvartija on kustannustoimittajan luettavana. Olen yrittänyt levätä sen minkä pystyn ennen kuin kässäri tulee takaisin viimeisten korjausmerkintöjen kera.

Aikataulu on ollut tiukka, mutta olen hyvin ylpeä siitä miten paljon tarina on syventynyt lyhyessä ajassa. Toivon todella, että tästä kirjasta pidetään – Bollywoodista on tullut minulle hyvin tärkeä hahmo.

Aistienvartija ilmestyy Hel-YA! -festareiden yhteydessä 29.9.2018. Kirja on on jo varattavissa kirjastoissa ja se löytyy kirjakauppojen nettisivuilta – kaupasta riippuen sen voi ennakkotilata, varata tai sille voi asettaa tuotevahdin.

Toivottavasti näen mahdollisimman monet teistä syksyllä joko Hel-YA!:ssa tai kirjamessuilla.

 

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmail
Moskito Options Kaiken’s Bird Circle

Moskito Options Kaiken’s Bird Circle

Mikael Hed led company and Moskito work together on YA live action series 

Kaiken Entertainment is thrilled to announce that we’re working on our first live action series with Moskito Television. Moskito has optioned Kaiken’s original IP, The Bird Circle. Based on novels written by Elina Rouhiainen, The Bird Circle is a YA Trilogy about seventeen-year-old Kiuru who sees people’s memories in the shape of birds. Kaiken is excited about its collaboration with Moskito, a part of Nice Group, the largest independent group of creative production companies in the Nordics. Kaiken’s creative slate includes many live action and animation series in different stages of development.

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmail
TIEDOTE: Elina Rouhiaisen palkitusta nuortenkirjatrilogiasta tv-sarja

TIEDOTE: Elina Rouhiaisen palkitusta nuortenkirjatrilogiasta tv-sarja

 

Tuotantoyhtiö Moskito Television Oy ja viihdeyhtiö Kaiken Entertainment Oy tulevat kehittämään yhdessä kirjailija Elina Rouhiaisen palkitulla Muistojenlukija-nuortenromaanilla alkaneen Väki-trilogian tv-sarjaksi.

”Kirjoittaessani Väen ensimmäistä osaa en tiennyt yhtään, pidettäisiinkö siitä vai ei. Olenkin tavattoman iloinen ja otettu kirjan herättämästä innostuksesta ja tv-sarjasopimuksesta. Vaikuttaa siltä, että tarina on onnistunut löytämään juuri oikeat ihmiset. En malta odottaa, että pääsen seuraamaan projektin edistymistä”, sanoo kirjailija Elina Rouhiainen.

Rouhiaisen Väki-trilogian ensimmäinen osa Muistojenlukija on tämän vuoden Topelius-palkinnon voittaja sekä Tulenkantaja-ehdokas.

”Elina Rouhiainen on onnistunut luomaan uniikin nuorempia kohderyhmiä puhuttelevan maailman, jonka kansainväliset mahdollisuudet ovat jo sisäänrakennettuina mukana tarinassa. Koemme, että Väki-trilogia taipuu erinomaisesti myös tv-sarjan muotoon ja odotamme innolla yhteistyötä”, sanoo Riina Kullas, Moskiton toimitusjohtaja.

Suomessa trilogian julkaisee Tammi, ja kirjasarjan seuraava osa, Aistienvartija, ilmestyy syksyllä.

”Väki-trilogiassa kohtaavat Rouhiaisen tarinankerronnan lahja, hänen kykynsä kirjoittaa samaistuttavia henkilöhahmoja sekä ajankohtainen, lukijoita puhutteleva tematiikka. Tarinamaailman urbaani fantasia on nuorten kirjallisuudessa juuri nyt kansainvälisesti erittäin suosittua. Olen ylpeä ja iloinen siitä, että Elina Rouhiaisen uusi kirjasarja on saamassa uusia, laajoja yleisöjä tavoittavia muotoja”, riemuitsee Tammen lasten- ja nuortenkirjallisuuden kustantaja Saara Tiuraniemi.

Moskito muodostaa yhdessä Production Housen ja Grillifilmsin kanssa Nice Entertainment Finlandin, joka on osa kansainvälistä Nice Entertainment Group–konsernia. Tuotantoyhtiön sarjoihin kuuluu muun muassa globaalisti menestynyt Mustat lesket tv-sarja.

Kaiken omistaa Väki-kirjasarjan tuotteistus- ja tv-oikeudet. Kaiken on tarinankerrontaan elokuvien, sarjojen, kirjajulkaisun ja digitaalisten tuotteiden kautta keskittynyt yritys.

 

Lisätietoja: Laura Kärppä, viestintäpäällikkö,
Kaiken Entertainment Oy, laura.karppa@kaiken.com, puh. 0400 89 53 98

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmail