Laskiaistiistai

Olen alkanut remontoimaan sivujani. Kuten niin usein käy sellaiselle, joka ei tiedä, mitä on tekemässä, on minun tunnustettava, että intoni laantui heti ensimmäisistä vastoinkäymisistä. Täydellisyydentavoittelu ja alhainen taitotaso ei ole hyvä yhdistelmä. Onneksi minun ei tarvitse selvitä tästäkään asiasta yksin, vaan voin aina turvautua kotoani löytyvään IT-ammattilaiseen. Jätetään siis nettisivut hänelle ja siirrytään uutisiin.

Tällä hetkellä kustantajani valmistelee syksyn kirjaluetteloa, johon siis oma kesällä julkaistava romaanikin tulee. Katalogiin tulevat  teoksen ja tekijän perustiedot sekä tietenkin kansi. Kansisuunnitelma on kuin onkin jo valmis – ja täytyy sanoa, että se on hieno. Niin paljon kuin haluaisinkin jakaa sen jo kaikkien kanssa, ilmestyy se näille sivuille vasta sitten, kun katalogi on ulkona. Samassa syssyssä paljastan tietenkin myös kirjan nimen ja kuvauksen.

Sitä odotellessa ehdin kuitenkin vielä aloittaa viimeisen editointikierroksen. Sain tänään kustannustoimittajaltani viestin, että hän on jo ehtinyt oman urakkansa loppuun ja että saan käsikirjoituksen takaisin ensi viikolla. Samalla hän myös sanoi, ettei korjattavaa ole enää paljon jäljellä – olemme siis hyvin aikataulussa. Saatan siis tulevina viikkoina panostaa opiskeluun luultua enemmän, mikä ei tietenkään ole huono asia ottaen huomioon, että tilastotiede on alkanut ottaa minusta niskalenkkiä. Samaa se oli tosin tekemässä jo kaksi vuotta sitten, ja lopputuloksena oli sekä valmis romaanikäsikirjoitus että läpäistyt kurssit. Ei siis voi sanoa, että olisin huolissani.

 

  • Twitter
  • Delicious
  • LinkedIn
  • Digg
  • Add to favorites
  • Email

Vastaavia artikkeleita

Paluuviiteen osoite (URL)

, ,

2 Kommenttia artikkeliin "Laskiaistiistai"

  1. Elina
    Rooibos
    23.2.2012 kello 8:16 pm Permalink

    Nyt vasta löysin blogiisi, vaikka olet blogannut jo viime kesästä – mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan :) . Mielenkiintoinen blogi, seuraan jatkossakin :) !

  2. Elina
    Elina
    26.2.2012 kello 6:06 pm Permalink

    Moi Rooibos,

    kiitos kommentistasi ja tervetuloa!

Hi vieras, jätä kommentti:

Sallitut XHTML elementit:

<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>

Tilaa kommentit