Seuraava kohtaus poistettiin käsikirjoituksesta varsin varhaisessa vaiheessa. Se sijoittui viimeiseen kolmannekseen ja sisältää siksi juonipaljastuksia. Suosittelen lukemaan sen Aistienvartijan jälkeen.

 

Hustler

 

Bollywood yritti nukkua yksinäisyyttään pois samaan tapaan kuin joskus krapulaa: itsepintaisella päättäväisyydellä. Siitä ei kuitenkaan tullut mitään, oli liian kylmä. Viimein hän luovutti ja nousi ylös sängystä. Hän tallusteli oleskelutilaan, jossa Nelu istui.

”Meidän kannattaisi pysähtyä”, Nelu sanoi.

Bollywood oli varsin hämmästynyt. ”Miksi? Oletko jo unohtanut, miten hyvin Potsdamissa meni?”

”Meidän täytyy saada kasaan jokin suunnitelma ennen kuin saavumme Helsinkiin. He odottavat meitä. Lisäksi me tarvitsemme rahaa.” Hän kääntyi kuskina toimivan Sugarin suuntaan. ”Mikä on seuraava isompi kaupunki?”

”Luulen, että Varsova”, Sugar sanoi.

”Pysähdytään siellä.”

Dai ja Kiuru heräsivät juuri kun he olivat saavuttamassa kaupungin laidan. Tällä kertaa he ajoivat suoraan keskustaan. Kun he olivat kaikki nousseet autosta ja kävelleet jonkinlaisen torin laitaan, Nelu pudotti pomminsa: ”Kukaan ei käytä voimia. Ihan vain siltä varalta, että täällä sattuisi olemaan väkeviä.”

”Miten me sitten muka hankimme rahaa?” Bollywood kysyi.

”Tehän pidätte peleistä”, Nelu aloitti. ”Jokaisella on nyt mahdollisuus näyttää, miten nokkela oikeasti on. Ei oteta mitään typeriä riskejä – vain lailliset keinot käytössä.”

”Tuo on mahdotonta”, Dai protestoi.

”Ei se ainakaan minulle ole”, Nelu sanoi.

Haaste oli heitetty. Dai katsoi veljeään hyvin epäuskoisesti.

”Hajaannutaan”, Nelu sanoi. ”Tavataan tässä kahden tunnin päästä.”

Ja sitten heistä jokainen oli omillaan. Dai katosi ensimmäisenä, Kiuru pian hänen jälkeensä. Bollywood oli hieman huolissaan Kiurun puolesta, muta päätti sitten antaa asian olla. Eihän ollut niin, että hänellä itselläänkään olisi ainuttakaan ideaa mitä tehdä.

Hän hortoili kaduilla ja tarkkaili kadulla käveleviä ihmisiä. He olivat selvästi jonkinlaisella ostosalueella. Ikkunoissa vilahtelivat tunnetut merkit, aivan kuten ihmisten vaatteissakin.

Joidenkin elämä oli todella tällaista: käsilaukkuja ja erikoiskahveja, hienoja ravintoloita ja Uber-kyytejä.

Ja se voisi olla myös hänen elämänsä. Yksi asia, mitä hänen lapsuudestaan ei ollut puuttunut, oli raha.

Aina joskus hän ikävöi sitä. Mietti oliko kaikki muu todella ollut niin pahaa. Että kannattaisiko se hinta silti maksaa.

Älä ole tyhmä, hän ajatteli. Vapauden hinta sai olla mikä tahansa ja hän maksaisi sen silti.

Hän näki sivukujalla kyltin: POKER.

”No jopas”, hän mutisi ääneen. Hän alkoi kävellä kylttiä kohti.

Baari oli hämyinen ja jossain kuvottavuuden rajalla.

”Pokeria”, hän sanoi baarimikolle. ”Texas hold ’em?”

Hän toivoi, ettei häneltä kysyttäisi papereita, eikä häneltä kysyttykään. Baarimikko tuijotti häntä pitkään, mutta nyökkäsi lopulta.

”Paljonko maksaa?”

”40 zlotya”, kuului vastaus.

Bollywood laski päässään, että se teki melkein kymmenen euroa. Hänellä oli juuri sen verran, ei yhtään enempää. Hänelle ei jäisi rahaa edes kokikseen.

Hän ei ollut erityisen hyvä pelaaja. Hän oli keskivertoa parempi ainoastaan siksi, että hän tiesi sen.

Hän vilkaisi pöydässä olijoita. Älä koskaan mene pöytään jossa on parempia pelaajia kuin sinä itse, oli joku joskus sanonut hänelle. Paitsi jos haluat oppia, hän oli jatkanut. Hän ei ollut täällä oppimassa, hän oli voittamassa.

Kaikki muut pelaajat olivat vanhempia miesoletettuja. Ainakin yksi heistä oli myös selvästi humalassa.

Hän laittoi setelit tiskille ja baarimikko vaihtoi ne kolikoiksi. Bollywood otti ne ja istui pöytään.

Hän asetteli kolikoita pinoihin paljon kauemmin kuin toimitus olisi todellisuudessa vaatinut. Samalla hän tarkkaili vastustajiaan. Humalainen oli tietenkin helppo nakki, mutta kaksi muuta näyttivät skarpeilta. Toinen heistä, kaikkein kauimpana istuva, vilkaisi ulko-oven suuntaan. Hänen tekee mieli tupakkaa, Bollywood ajatteli.

Kaikki kolme puhuivat pelkkää puolaa, ja Bollywoodkin katsoi parhaimmaksi teeskennellä, ettei juuri puhunut englantia. Kun he yrittivät kysyä häneltä jotain, hän ei vastannut.

Valo osoitti keskelle pöytää. Jakajan vuoro oli viereisellä miehellä, joten Bollywood laittoi pöytään sokkopanoksen. Jakaja näytti täydellisen kyllästyneeltä elämäänsä, eikä Bollywood voinut varsinaisesti syyttää häntä.

Hän katso korttejaan. Herttakakkonen ja patanelonen. Ei paras mahdollinen lähtökohta. Kun hänen vieressään istuva humalainen korotti, hän maksoi.

Vielä flopin jälkeen tilanne näytti hyvältä: hänellä oli hyvä mahdollisuus suoraan. Hän maksoi taas.

Ei olisi kannattanut. Humalainen onnistui kuin onnistuikin saamaan riverillä värin.

Pari kierrosta myöhemmin hän oli kuitenkin ottanut tappionsa kiinni.

He pitivät viimein tauon. Tupakanimoinen katosi nopeasti ulos ja Bollywood meni käymään vessassa. Hän empi hetken aikaa kahden oven edessä, mutta meni sitten miesten puolelle.

Vessan seinään oli maalattu alaston nainen. Kiva, hän ajatteli. Seksismin todellinen mittaluokka paljastui vasta, kun alkoi päästä miesten alueelle. Hän pohti mitä naisten puolen seinästä löytyi, mutta jätti kuitenkin asian selvittämättä.

Hän palasi takaisin pöytään. Jakaja jakoi uuden käden. Bollywood tarkkaili muiden reaktioita kun he vilkaisivat korttejaan. Vasta sen jälkeen hän katsoi omansa: jätkäpari.

Olisi voinut mennä paljon huonomminkin.

”All in”, hän sanoi omalla vuorollaan.

Humalainen luovutti, samoin teki toinen selvistä pelaajista. Tupakoitsija tuijotti häntä hyvin pitkään, ja Bollywood piti huolen, että hänen kasvolihaksensa olivat rennot kun hän tuijotti takaisin. Sitten hän työnsi omia rahojaan eteenpäin. Hän oli mukana.

Molemmat näyttivät kätensä. Bollywoodilla oli selvästi paremmat lähtöasetelmat: tupakoitsijalla oli nelospari.

Pöytään tuli flopissa kolmas jätkä. Sitten pataseiska. Viimeiseksi ruutuseiska.

Miehellä oli kaksi paria mutta Bollywoodilla täyskäsi.

”Na zdrowie”, hän sanoi, sillä se oli ainoa puolankielinen lause jonka hän tiesi. Ilmeistä päätellen eivät ottaneet sitä minään kohteliaisuutena, mutta Bollywood ei nähnyt noita ilmeitä – hän kahmi juuri silloin rahojaan.

Hän oli voittanut kaksisataa zlotya. Summa olisi voinut olla suurempikin, mutta hän oli silti melko varma, etteivät hänen ystävänsä olleet pystyneet parempaan.

Hän löysi tiensä takaisin torille. Aivan ensimmäiseksi hän kuuli laulun. Sitten hän näki Sugarin, josta laulu oli peräisin: hän seisoi patsaan vieressä.

Bollywood oli kuullut Sugarin laulavan ratissa monta kertaa, muttei koskaan tällä tavalla. Hänen äänensä oli tumma ja vakaa ja se kantoi hämmästyttävän hyvin koko torin halki.

Laulu oli jokin hengellinen, eikä Bollywood tunnustanut sitä.

”Goddamn”, hän sanoi ääneen. Jopa hänen ihokarvansa olivat nousseet pystyyn, eikä hän edes perustanut hengellisestä musiikista. Sugar oli taitellut huivinsa pieneksi pussukaksi eteensä, ja Bollywood oli yllättynyt ellei pussukkaan ollut jo kertynyt mukavasti rahaa.

Muut olivat jo paikalla. He istuivat patsaan viereen riveihin järjestetyillä penkeillä, etummaisessa rivissä. Kiuru ja Dai keskustelivat keskenään: he yrittivät pitää äänensä matalina, mutta oli selvää, että meneillään oli jotain kiivasta. Kun Bollywood ehti lähemmäs, hän näki että Kiuru oli itkenyt. Bollywood huokaisi. Hän oli ollut siinä käsityksessä, että Kiuru ja Dai olivat saaneet parsittua välinsä.

Nelu ei näyttänyt edes huomaavan heitä, sillä hän tuijotti Sugaria. Hänen katseessaan oli jotain, mitä Bollywood ei ollut koskaan nähnyt aikaisemmin: varauksetonta ihailua. Hänen silmänsä olivat suuret ja kosteat, eikä hän malttanut edes räpytellä.

Bollywood istui hänen viereensä penkille, mutta tiesi olla sanomatta mitään, rikkomatta tunnelmaa.

Sugar lopetti laulunsa.

He taputtivat äänekkäästi. Dai vihelsi. Sugar niiasi ja otti pussukkansa maasta. Hän kiersi muutaman kuuntelemaan jääneen ihmisen luona ennen kuin tuli heidän luokseen.

”Tuo oli uskomatonta”, Bollywood sanoi.

”Kiitos”, Sugar vastasi.

Hän käänsi päätään ja jäi odottamaan, että Nelu sanoisi jotain, mutta tämä ei tehnyt elettäkään. ”No niin, kuka aloittaa?”

”Minä”, Nelu sanoi. Hän kaivoi taskuaan. Kun hän avasi kouransa, kämmenellä kiilteli kasa kolikoita.

”Neljäkymmentäkaksi zlotya ja kolmekymmentä groszia.”

”Mitä sinä teit?” Bollywood kysyi. Hän oli suoraan sanottuna yllättynyt, että Nelu oli saanut niinkin paljon rahaa.

”Tarjosin yhdelle kaverille lakineuvoja”, Nelu vastasi.

”Eivät tainneet olla kummoisia neuvoja. Yleensä lakimiehille maksetaan tuhansia”, Bollywood vitsaili.

”No, silti aika hyvin kun ottaa huomioon etten tiedä Puolan laista mitään.” Bollywood ei muistanut koska olisi nähnyt Nelun virnistävän niin leveästi.

”Sinä voitit minut”, Sugar sanoi. ”Minä tienasin viisitoista ja puoli zlotya.”

”Damn, olisit ansainnut enemmän.”

”Niin olisit”, Nelu sanoi lämpö äänessään. ”Paljon enemmän.”

”Paljonko B teki?” Dai kysyi. Hänen kysymyksensä sai Bollywoodin ajattelemaan, että hän uskoi voittavansa.

Hänen oli tietenkin pakko kiusata vähän. ”Jaa-a, enpä muista ulkoa. Mites itse?”

Dai kaivoi taskuaan ja näytti setelipinoa. Bollywood tiesi heti, että siinä oli enemmän kuin hänellä.

”Neljäsataa”, Dai sanoi voitonriemuisesti, varmistaen Bollywoodin epäilyn.

”Onneksi olkoon”, Bollywood sanoi. ”Onnistuin saamaan vain kaksisataa.” Hän tarjosi Daille kättään, ja he vaihtoivat läpsyt. ”Neljäsataa”, Bollywood tuumi ääneen. ”Nätti tasasumma. Sinun on pakko kertoa salaisuutesi.”

”Varasti lompakon”, Dai tunnusti.

”Hei”, Bollywood protestoi. ”Luulin ettei meillä ollut lupaa tehdä mitään laitonta. Siksi pelasin täysin kunniallisesti pokeria.”

”Tiedän, tiedän”, Dai vastasi. ”En vain voinut sille mitään. Näin tilaisuuden ja käytin sen.”

”Oletko varma, ettei kukaan nähnyt?” Nelu kysyi samaan aikaan kun Bollywood teki virhettä merkitsevän ääneen. ”Diskattu”, Bollywood sanoi.

”Olkoon sitten niin”, Dai vastasi. ”Mutta onnistuin silti hankkimaan eniten rahaa.”

”Kuka niin on väittänyt?” Kiuru kysyi.

Vasta nyt Bollywood huomasi, että Kiurulla oli yllään jotain hyvin outoa. Jotain karvaista.

”Onko tuo turkki?” Sugar kysyi.

”Onko se aito?” Bollywood kysyi kauhuissaan.

”Luulen että se saattaa olla”, Kiuru tunnusti. ”Mutta ei siinä kaikki.” Hän työnsi kätensä valtavan takin sisään. Kun käsi tuli jälleen esiin, siinä oli Kiuru levitti nopeasti setelit eräänlaiseksi viuhkaksi, ja löyhytteli niillä itseään.

Dain kulmat kurtistuivat. ”Miten sinä sait nuo?”

”Eräs rikas pariskunta antoi ne”, Kiuru sanoi silmät innosta laajeten.

”Paljonko siinä on?” Bollywood kysyi nyökäten kohti rahoja.

”Neljäsataa!” Kiuru teki pienen tanssin, steppasi hulluna ja pyörähti samalla ympäri. Se oli söpöä jopa Bollywoodin mielestä.

Siis tismalleen saman verran kuin mitä Dai oli saanut sääntöjä rikkomalla.

”Miksi?” Dai kysyi.

Mikä tietenkin oli erinomainen kysymys.

”Koska minä pyysin”, Kiuru sanoi.

”Sinä pyysit”, Dai toisti. Hänellä oli tismalleen sama ilme kuin Bollywood oli nähnyt hänellä olevan silloin, kun hän oli itse tullut paikalle.

”No, kyllä minä tietenkin valehtelin hieman”, Kiuru sanoi. ”Menin heidän luokseen itkuisena ja kerroin että kaverini veivät rahani ja jättivät minut, että olen yksin jumissa täysin vieraassa kaupungissa enkä tiedä mitä tehdä.”

Siksi siis itkuinen katse, Bollywood ajatteli.

Sugar tarkasteli Kiurun hihaa. ”Tämä turkki on satasien arvoinen”, hän huomioi. ”Vähintään. Miten sinä sait sen?”

Kiuru kohautti olkiaan niin kuin se ei olisi ollut mitään. ”Nainen sanoi, että näytän siltä että minulla on kylmä. Mikä kyllä piti ihan paikkansa. Hänellä oli autossa takki jota hän ei itse käyttänyt koskaan. Hän kävi hakemassa sen minulle.”

”Hiton valkoiset tytöt”, Bollywood sanoi. ”Noin ei voisi käydä kenellekään muulle meistä.”

Hämmästyttävää kyllä, rikkaat antoivat paljon mieluummin rahaa sellaiselle, joka näytti ja vaikutti siltä, että hänellä oli jo joskus ollut rahaa. Rikkaat pystyivät eläytymään rahan menettämiseen paremmin kuin sen täydelliseen puutteeseen.

Kiuru näytti hieman nololta. ”Tiedän”, hän sanoi. ”Eikä se tietenkään ole reilua. Mutta nämä rahat ovat yhtä paljon teidän kuin minun.”

”Joka tapauksessa Birdie voitti”, Sugar sanoi. ”Hän noudatti sääntöjä ja sai eniten rahaa.”

”Nooh”, Nelu sanoi. ”Laillisuudesta voi tietenkin kiistellä. Mutta sanotaanko, että tuollainen huijaus tuskin etenisi syyteharkintaa pidemmälle.”

”Damn, Birdie”, Bollywood sanoi. Hänen hienoinen alkuärsytyksensä oli jo hälvennyt. Hänen oli pakko ihailla Kiurua. Samaan aikaan hän tunsi lähes vanhemman ylpeyttä. Tämä Kiuru ei ollut se tyttö, joka oli ääni väristen esitellyt itsensä Shangri-Lassa. ”Sinusta on tullut kunnon hustler.”

Dai astui askeleen lähemmäs Kiurua. ”Sinä hankit neljäsataa ja kalliin turkin parissa tunnissa kaupungissa, jossa et ole käynyt koskaan aikaisemmin.”

”Minulla kävi mieletön tuuri”, Kiuru selitti. ”Tosin luulen, että itkeminen auttoi paljon”, hänen äänensä madaltui, kun Dai otti vielä toisenkin askeleen lähemmäs. ”Olen hyvä itkemään”, hän jatkoi.

Dai otti Kiurun kasvot käsiensä väliin. ”Sinä raivostuttava tyttö”, hän sanoi päätään pudistellen. Sitten hän nappasi Kiurua kiinni  vyötäröltä ja nosti hänet ilmaan.

Kiuru kiljahti kerran, mutta onnistui nopeasti näyttämään yllättävän hillityltä.

”Mihin sinä minua enää tarvitset? Kerro.”

Kiuru pudisti päätään sen merkiksi, ettei aikonut kertoa. Hän ei kuitenkaan onnistunut pidättämään hymyään.

”Kerro!”

Kiuru painoi leukansa alas. ”En mihinkään”, hän sanoi.

Dai suuteli häntä.

”No, ehkä tähän”, Kiuru kikatti.

Pussailua jatkui vielä jonkun aikaa. Viimein Dai laski hänet maahan.

”Aiotko sinä pitää tuon?” Bollywood kysyi nyökäten kohti Kiurun turkkia. Se oli jo alkanut haista sateessa.

”Älä nyt. Kiuru sai sen. Se on lämmin”, Dai puolusteli.

Bollywood tiesi kyllä. Mutta silti hän ei voinut olla sanomasta: ”Muistat sitten ajatella niitä kettuja. Ne tukehtuivat omiin kaulakurttuihinsa pitääkseen sut lämpimänä.”

He söivät McDonald’sissa. Ulkopuolisen silmin he olivat varsin merkillinen seurue: teinityttö turkki päällä ja häntä tuijottava rähjäinen poika, viimeiseen asti laitettu nainen, joka korot jalassa oli selvästi kaikkia muita pidempi; yksi vakava mies joka yllätti itsensäkin hymyilemällä ensimmäistä kertaa pitkään aikaan ja lopuksi yksi hevari, jonka tukka oli leikattu varsin huonosti.

He kaikki hetkellisesti unohtivat, miksi he olivat matkalla ja minne. Matkalla olemisessa parasta oli se ettei tarvinnut vielä olla perillä, tai ylipäätään missään – ei tarvinnut vielä tietää tai osata mitään. Kaikki oli vielä edessäpäin, tai takana – riippui tietenkin, mistä vinkkelistä katsoi.

Aterian jälkeen he palasivat autolle, pakkautuivat sen sisään. Sugar käynnisti moottorin.