Tänään vietetään romanien kansallispäivää. Ajattelinkin siis kertoa vähän siitä, miten päädyin kirjoittamaan romaneista ja minkälaisia asioita olen oppinut.

Miksi kirjotan romaneista?

Aivan ensimmäiseksi on sanottava, ettei kukaan ystävistäni tai sukulaisistani ole romani. Itse asiassa romanit ovat aina näyttäytyneet minulle vieraina. Muistan lapsena kutsuneeni hameisiin pukeutuneita naisia prinsessoiksi, jolloin äitini joutui selittämään minulle, etteivät he ole kuninkaallisia vaan romaneita.

Kiinnostukseni romanien yhteiskunnalliseen asemaan heräsi vaihtovuoden aikana. Hengailin Dublinissa hyvin eurooppalaisissa porukoissa ja opiskelin myös eurooppalaisuutta käsitteleviä kursseja. Noihin aikoihin puhuttiin paljon romanikerjäläisistä, joita oli alkanut näkyä katukuvassa sen jälkeen, kun Romania ja Bulgaria olivat liittyneet EU:n jäseniksi. Ihmeteltiin, mitä heille pitäisi tehdä – eivätkö he vain voisi palata sinne mistä tulivat?

Eräs romanialainen tuttuni yritti selittää tilannetta: You have to understand, they are not like us. Lause jäi elämään päähäni. En uskonut, että hän olisi sanonut niin mistään muusta ihmisryhmästä. Mitä hän siis tarkoitti? Ja mitä oikeastaan tiesin romaneista?

Pari vuotta myöhemmin löysin itseni Vuosaaresta. Naapurissa asui romaniperhe, joka parkkeerasi aina autonsa rapun eteen ja joiden asunnosta saattoi kesäisinä iltoina kuulua mahtavaa laulua. Jossain vaiheessa tajusin, että aikaisemmat tarinaideani muistoista, linnuista ja köyhyydestä olivat ottaneet uuden muodon ja haaveilinkin romaneista kertovan romaanin kirjoittamisesta.

Ajatus pelotti minua. En uskonut, että tietoni tai taitoni riittäisivät, mutta kuin korkeampien voimien toimesta silmiini osui mainos: Helsinki Summer Schoolissa pidettäisiin kurssi Euroopan romanien historiasta ja nykytilanteesta. Kurssi osoittautui Väen kannalta ratkaisevaksi. Tiedon karttuessa aloin nähdä koko ajan selvemmin, että romaneiden sijaan kirja kertoisikin itseni kaltaisista ihmisistä: meistä valtaväestön edustajista, jotka olemme sokeita etuoikeuksillemme. Halusin näyttää, millaisia normeja eurooppalaisuuteen liittyy.

Kurssin lisäksi luin kirjoja ja lehtiartikkeleita sekä seurasin erilaisia romaniasioihin keskittyviä ja romaneiden ylläpitämiä sometilejä. Seuraavaksi kerron kolme asiaa, jotka yllättivät eniten.

1. Monimuotoisuus

Tämän ei tietenkään olisi pitänyt tulla yllätyksenä, mutta se tuli. Romanit elävät niin monen eri valtion ja kulttuurin sisällä, että välillä tuntuu absurdilta puhua romaneista yhtenäisenä kansana. Osa romaneista elää vahvasti perinteiden mukaan, osa taas valtakulttuurissa. Lisäksi eri romaniryhmät voivat omata hyvinkin erilaisia perinteitä samankin valtion sisällä.

2. Vähäosaisuus

En ennen ollut tajunnut, että Euroopassa on ihmisiä, jotka syntyvät ja kuolevat kaatopaikalla. Heitä kuitenkin on. Heillä ei ole vettä, vessaa eikä kunnollista kattoa tai lattiaa. Lisäksi osassa Euroopan maista noin kolmasosa romaneista on lukutaidottomia. Onko siis ihme, että monet romanit etsivät parempaa elantoa ulkomailta?

On toki muistettava, etteivät suinkaan kaikki romanit ole köyhiä. He ovat menestyneet paitsi perinteisillä romanialoilla kuten musiikissa ja kaupankäynnissä, myös korkeakoulutetuissa hommissa.

3. Sorron historia

Romanien holokaustista käytetään sanaa porajmos. Yllätyin siitä, miten suuri osuus Euroopan romaneista joutui joukkomurhan uhriksi: arviot vaihtelevat neljäsosan ja puolen väestön välillä. Voi vain kuvitella, miten kauaskantoiset seuraukset tragedialla on ollut, varsinkin kun romanit joutuvat edelleen taistelemaan tapahtumien tunnustamisen puolesta.

Romanien sorto ei tietenkään alkanut toisesta maailmansodasta: heidän elämäänsä ja oikeuksiaan on rajoitettu jo vuosisatoja sitten erilaisilla lainsäädännöillä. Romaneja on karkotettu, heidän tappamistaan ei ole välttämättä pidetty rikoksena ja esimerkiksi Romaniassa romaneita pidettiin orjina 1300-luvulta aina 1800-luvun puoliväliin asti.

 

Mikäli haluat tukea vähäosaisia romaneita, voit tehdä lahjoituksen esimerkiksi Helsingin Diakonissalaitoksen päiväkeskus Hirundolle.

 

Kirjoja
Panu Pulma (toim.): Suomen romanien historia (SKS)
István Pogány: Romanien ahdinko ja ihmisoikeudet (Like)
Kiba Lumberg: Memesa-trilogia (Sammakko)