Kuvastaja-palkinto Muistojenlukijalle, messutunnelmia ja asiaa kotvimisesta
Nyt kävi niin, että Muistojenlukija voitti Kuvastajan. Jos nuortenkirjallisuuspalkinto Topeliuksen voittaminen oli pieni yllätys, tästä olen vielä enemmän äimänä – vaikka olen kirjoittanut kuusi fantasiaksi luokiteltavaa romaania, en ole koskaan ajatellut fantasian olevan vahvuuteni. Kuvastajan jakaa fantasiaharrastajista koostuva raati, joka ei perinteisesti ole välittänyt kaupallisista intresseistä vaan laadusta. Tästä kertoo esimerkiksi se, että palkinto on jaettu useamman kerran samalle kirjailijalle.
Kävin noutamassa palkinnon, Parasolla Craftsin tekemän lyhtydioraaman, torstaina Helsingin kirjamessuilla. Kuvat eivät tee teokselle oikeutta, mutta tältä se näyttää:
Palkintojenjaossa Kontu ry:n puheenjohtaja Marianna Leikomaa puhui kotimaisen fantasian korkeasta tasosta ja vertasi sitä käännettyyn fantasiakirjallisuuteen, jota hän ei pidä tällä hetkellä läheskään niin laadukkaana.
Alla virallinen lehdistötiedote:
Fantasiakirjallisuuspalkinto Kuvastaja jaettiin Helsingin kirjamessuilla
Suomen Tolkien-seura Kontu ry:n vuosittain parhaalle suomalaiselle fantasiakirjalle jakama Kuvastaja-palkinto on myönnetty Elina Rouhiaisen teokselle Muistojenlukija (Tammi). Lyhytlistalle raati nosti myös seuraavat teokset: Katri Alatalo: Käärmeiden kaupunki (Gummerus), Siiri Enoranta: Josir Jalatvan eriskummallinen elämä (Robustos), Sini Helminen: Kaarnan kätkössä (Myllylahti), Saara Henriksson: Syyskuun jumalat (Into Kustannus). Kilpailuun osallistuivat vuonna 2017 julkaistut suomalaiset fantasiaromaanit selkeästi satukirjoiksi laskettavia teoksia lukuun ottamatta.
Lyhyen listan koostaminen oli tänäkin vuonna äärimmäisen vaikeaa, sillä vuonna 2017 julkaistiin ennätyksellisen laadukasta kotimaista fantasiaa ja niinpä poikkeuksellisen monia kovatasoisia romaaneja jäi tällä kertaa listan ulkopuolelle. Raati haluaa erityisesti nostaa esille tapaa jolla sukupuolen ja seksuaalisuuden moninaisuutta käsiteltiin erittäin onnistuneesti useammassakin finalistissa. Tämän vuoden finalistit olivat myös kaikki poikkeuksellisen kauniita fyysisinä kirjoina.
Voittajakirjaa luonnehdittiin raadin piirissä seuraavasti: “Yhteiskunnallinen tematiikka (yhteiskunnallinen eriarvoisuus, maahanmuuttajat, sukupuolen moninaisuus yms.) ja sen herkkä käsittely ilman turhaa saarnaavuutta tekivät vaikutuksen.” “Todella kiehtova taikuus-/kykyrakennelma, jota käytetään hyvin juonenkäänteissä.” “Isot teemat antavat kirjan tarinalle paino-arvoa.” “Henkilöt olivat monitahoisia ja näkökulmien vaihtuminen sujuvaa.” “Kaikki tässä kirjassa oli tuoretta.”
Palkinto jaettiin Helsingin Kirjamessuilla 25.10.2018 klo 11.00.
Lisätietoja:
Suomen Tolkien-seura Kontu ry. / www.suomentolkienseura.fi
-
- Raadin puheenjohtaja Marianna Leikomaa (marianna.leikomaa@gmail.com)
- Raadin jäsenet: Satu Keinänen, Susanna Keinänen, Kaisa Linnasalo,
Mikko Seppänen, Elisa Wiik
***
Messut menivät muiltakin osin hyvin. Perjantain haastattelu oli mukavan rento, vaikka puhuimme myös varsin isoista aiheista kuten kirjallisuuden poliittisesta kantaaottavuudesta ja Pohjois-Irlannin tilanteesta. Kirjat menivät kaupaksi päätellen ainakin siitä, että Muistojenlukija loppui sunnuntaina kesken. Törmäsin moniin tuttuihin ja ostin kassillisen kirjoja.
Messuille ilmestyi myös ystävieni Jenny Kangasvuon ja Katri Rauanjoen sekä Jonna Pulkkisen kirjoittama kirja Kotvimisen vallankumous (Karisto), jossa on mukana myös oma haastatteluni. Kotviminen tarkoittaa työtä eteenpäin vievää taukoa tai tuumailutuokiota: ulkoapäin näyttää siltä ettei mitään tapahdu, mutta todellisuudessa kotviminen on elintärkeää paitsi lopputuloksen, myös hyvinvoinnin kannalta. Eli: ei pitäisi puhua negatiiviseen sävyyn prokrastinaatiosta, vaan positiivisesta ilmiöstä nimeltä kotviminen.
Kuuntelin ystävieni esitystä ja tiedostin taas, miten minulla on tapana syyllistää itseäni kaikesta ”hukatusta” ajasta. Kesän loppuunpalamisen jälkeen olen taistellut kynsin hampain kaikenlaista suorittamista ja tehokkuutta vastaan, ja siksi kirja tuntuu juuri nyt todella tärkeältä. Miksi koko ajan pitää olla kiire? Miksi somessakin pitää koko ajan olla sisältöä, joka osoittaa, miten paljon saa aikaan? Kirjoitan tästä vielä myöhemmin lisää sitten kun olen lukenut kirjan loppuun, mutta tällä hetkellä vakaa aikomukseni on toteuttaa kotvimisen vallankumousta ja löysätä aikataulujani niin paljon kuin suinkin voin.
