Aihe > Päiväkirja

Olet jo perillä

Viime viikko oli kerrassaan mainio. Sain päätökset kahdesta apurahasta, mikä oli enemmän kuin uskalsin toivoa. Voin keskittyä koko kesän Susiraja 3:n kirjoittamiseen. Viime viikolla kävin myös Tampereella tapaamassa ystäviäni. Vanhojen koulukavereiden lisäksi treffasin ihanan Annukka Salaman. Puhuimme kolme tuntia kirjoittamisesta, kirjoista, kustantamoista ja kaikesta mahdollisesta, joka liittyy työhömme. Pohdin keskustelujamme vielä junassa matkalla kotiin. Kenties [...]

  • Twitter
  • Delicious
  • LinkedIn
  • Digg
  • Add to favorites
  • Email

Lue koko artikkeli

, , , , , ,

Palautumista

Kuten ehkä blogihiljaisuudesta on voinut päätellä, olen ollut syksystä lähtien naimisissa käsikirjoituksen kanssa. Tällä viikolla sain vihdoin Uhanalaisen siihen vaiheeseen, jota voisi jo varovaisesti kutsua valmiiksi. Word-tiedoston pyörittely on historiaa. Edessä on vielä taitto ja oikoluku, mutta oma osuuteni on jo lähes ohi. Minun on myönnettävä, että Uhanalaisesta muodostui vaikeampi projekti kuin osasin ensalkuun odottaa. Lopulta [...]

  • Twitter
  • Delicious
  • LinkedIn
  • Digg
  • Add to favorites
  • Email

Lue koko artikkeli

, , , , , , , , ,

Riivaus

Muutama viikko sitten menin käymään pikaisesti äitini luona. Vedin päälleni saman kirjailijan univormun, jota olin käyttänyt jo monta päivää: kotihousut ja virttyneen neuleen. Otin käsikirjoitusnivaskan mukaan, sillä ajattelin tekeväni hänen luonaan hieman töitä. Deadlinen kanssa oli tiukkaa, eikä minulla ollut varaa pitää vapaapäiviä. Kymmenen päivää myöhemmin olin edelleen äitini luona. Pikaisesta visiitistä oli jälleen kerran [...]

  • Twitter
  • Delicious
  • LinkedIn
  • Digg
  • Add to favorites
  • Email

Lue koko artikkeli

, , , , , , , ,

2012

Kulunut vuosi on ollut tärkeä käännekohta elämässäni. Esikoisromaanin julkaiseminen oli unelma, joka kulki mukana lapsuudesta asti. Mitä siis tapahtuu sen jälkeen, kun unelma on saavutettu? Yksinkertaisesti sanottuna: sitten eletään sitä unelmaa. Jatketaan kovaa työtä samalla kun pidetään katse jo seuraavassa, vielä edellistäkin suuremmassa unelmassa. Ennen julkaisemista näin esikoisteoksen eräänlaisena päätepisteenä, johon kaikki siihen asti tapahtunut [...]

  • Twitter
  • Delicious
  • LinkedIn
  • Digg
  • Add to favorites
  • Email

Lue koko artikkeli

, , , , ,

Nanna Suden näyttely

Kävin katsomassa Nanna Suden näyttelyn Helsingin taidemuseossa Tennispalatsissa. Suhteeni maalaustaiteeseen ei ole järin syvällinen, vaan perustuu lähinnä lapselliseen innostukseen väreistä ja muodoista. Maalasin jonkin verran yläasteikäisenä, ja noilta ajoilta minuun on jäänyt syvä ihailu taidemaalarin ammattia kohtaan. En aivan ymmärrä kuvataidetta – en ainakaan samassa määrin kuin sanataidetta – ja juuri sen vuoksi se kiehtoo minua. [...]

  • Twitter
  • Delicious
  • LinkedIn
  • Digg
  • Add to favorites
  • Email

Lue koko artikkeli

, , , , , , ,

Ensimmäinen versio vs. editointi

Rakastan romaanikäsikirjoituksen ensimmäisen version kirjoittamista. Se on se vaihe, jonka vuoksi tätä työtä tekee. Saan uppoutua itse luomaani maailmaan ja tarinaan. Elän tekstissä vahvasti mukana, itken ja nauran. Editointi ei sen sijaan ole minulle hirveän nautinnollista. Siinä joutuu painimaan oman keskeneräisyytensä kanssa ja jatkuvasti kyseenalaistamaan tekemiään ratkaisuja. Olen aina olettanut, että kaikki muutkin kirjoittavat olisivat [...]

  • Twitter
  • Delicious
  • LinkedIn
  • Digg
  • Add to favorites
  • Email

Lue koko artikkeli

, , , ,

Riittääkö pelkkä kirjoittaminen?

Tämä artikkeli sisältää paljon asioita, joita on käsitelty jo muissa blogeissa, mutta aihe on mielestäni sen verran kiinnostava, että toivon sen sietävän mahdolliset päällekkäisyydet. Aloin pyöritellä otsikon kysymystä Helsingin kirjamessuilla. Omien esiintymisteni lisäksi kävin kuuntelemassa muun muassa Seita Parkkolaa, joka puhui valokuvaamisestaan, sekä J.S. Meresmaata, joka on tehnyt kuvituksia omiin teksteihinsä. Yhteishaastattelussa kanssani olleella Annukka [...]

  • Twitter
  • Delicious
  • LinkedIn
  • Digg
  • Add to favorites
  • Email

Lue koko artikkeli

, , , , , , ,

Elossa ollaan, siitä todisteena kirja-arvonta

Blogi on elänyt hiljaiseloa. Sille on olemassa hyvä selitys: olen tehnyt paljon töitä Susiraja 2:n kanssa niin, että siitä tulisi se tarina, joka sen on tarkoitus olla. Tänään aamuyöllä sain vihdoin käsikirjoituksen toisen version valmiiksi ja palautin sen kustannustoimittajalleni. Töitä on vielä paljon edessä, mutta olen hyvillä mielin: aikaa on riittävästi, vaikka pidänkin kässäristä nyt [...]

  • Twitter
  • Delicious
  • LinkedIn
  • Digg
  • Add to favorites
  • Email

Lue koko artikkeli

, , , , , , , , ,

Avoin kirje Suomen hallitukselle

Sanaston nettisivuilta: Maallamme on monia ylpeydenaiheita. Niistä yksi hienoimmista on toimiva, tasa-arvoinen kirjastolaitoksemme.  Kirja elää syvällä meissä suomalaisissa: lainaamme vuosittain kirjastoista lähes 100 miljoonaa kirjaa, selvästi enemmän kuin missään muussa Pohjoismaassa. Kirjat kirjastoissa eivät kuitenkaan synny tyhjästä. Joku pohtii hahmoja, tarinaa ja kieltä, luo juonen ja punoo kaiken sanoiksi, joku kääntää vieraan kielen tutuksi tai [...]

  • Twitter
  • Delicious
  • LinkedIn
  • Digg
  • Add to favorites
  • Email

Lue koko artikkeli

, , , , , ,

Haaste: maljapuhe

Sain Kristiinalta ja J.S.:ltä haasteen, jonka ohjeistus on seuraava: 1. Kirjoita listaustyyliin parin rivin maljapuhe, jossa listaat viisi asiaa, josta sinulle tulee erityisen hyvä mieli/mistä olet kiitollinen. 2. Haasta viisi bloggaajaa tekemään samoin. Kiitos! Katsotaanpa, mitä tästä tulee.   Olen kiitollinen siitä, että… …voin ajatella kirjoittamista jo ammattina. Se ei vielä tällä hetkellä tarkoita sitä, [...]

  • Twitter
  • Delicious
  • LinkedIn
  • Digg
  • Add to favorites
  • Email

Lue koko artikkeli

, , , , , ,

prev posts