Kymmenen asiaa kirjoittamisesta ja kirjailijuudesta, jotka olen oppinut kymmenessä vuodessa
Kalenteri kääntyy ja se tarkoittaa myös, että kymppijuhlavuoteni tulee päätökseen. Sen kunniaksi listaan nyt kymmenen asiaa, jotka olen oppinut tähän mennessä.
- Ei ole oikeita tai vääriä tapoja kirjoittaa ja kirjoittaa voi hyvin monella eri tavalla. Innostuneesti, ahdistuneesti, lyhyissä pätkissä, maratooneina. Kerralla valmiiksi tai tuhat kertaa muokaten. On aina parempi kirjoittaa tavalla joka tuntuu mahdolliselta kuin olla kirjoittamatta. On ihan normaalia, ettei kaikesta nauti. Yleensä lukijoilla ei ole hajuakaan, miten joku teksti on tuotettu – se ei näy lopputuloksessa.
- Plagiointi, piratismi ja muu luvaton käyttö on olematon ongelma siihen verrattuna, että yleensä ihmiset eivät halua lukea kaunokirjallista tekstiä edes ilmaiseksi.
- Kirjan ilmestyminen ei ole koskaan sellaista kuin sen kuvittelee olevan. Joka kerta odottaa, mitä tapahtuu, ja vastaus on, ettei lopulta kauheasti mitään. Tällä en oikeastaan tarkoita edes sitä, ettei kirjallisuus saa nykyään paljoakaan mediahuomiota – kaikenlaista härdelliä voi olla myös valtamedian katveessa. Suhtautuminen omaan tekstiin ja itseen pysyy kuitenkin samana huolimatta siitä, miten kirjaan reagoidaan. Jos pidät itseäsi paskana kirjoittajana, ei julkaiseminen muuta asiaa, ja päinvastoin.
- Kollegat ovat paras tuki ja turva. Toisin kuin alhoissa kuvittelee, he ovat myös paras vastalääke kateudelle, katkeruudelle ja alemmuudentunteelle. Mitä haavoittuvaisempi heidän kanssaan uskaltaa olla, sitä enemmän heiltä saa.
- Kauneus, laihuus, valkoisuus, keskiluokkaisuus ja nuoruus myyvät kirjallisuutta siinä missä kaikkea muutakin tässä maaailmassa.
- Kustantamo, media ja muut tahot eivät varsinaisesti ole puolellasi. Heidän tehtävänsä ei ole auttaa, kouluttaa tai tukea kirjailijaa, vaikka joinain onnekkaina hetkinä niin voi käydäkin. Joudut opettelemaan asiat itse, valitettavan usein kantapään kautta, ja huolehtimaan omista oikeuksistasi.
- Sosiaalinen media on sekä ystävä että vihollinen. Aika usein kuitenkin vihollinen.
- Täysipäiväiseksi kirjailijaksi jättäytyminen ei ole niin mahdotonta kuin sanotaan, mutta se ei myöskään tee onnelliseksi. Useimmat eivät jää vapaaksi taiteilijaksi siksi, että heillä on tietty elintaso ja turvallisuudentunne, josta he haluavat pitää kiinni. Se ei missään nimessä ole huonoa tai moitittavaa, vaan jopa tosi fiksua – etenkin, jos on perhettä. Usein tällaisen valinnan tehneet ihmiset ajattelevat, että kun he vain saisivat enemmän aikaa kirjoittamiseen, he nauttisivat siitä ja koko elämästään enemmän. Näin se ei kuitenkaan toimi. On iso ero kirjoittaa vapaa-aikana ilokseen kuin tehdä sillä toimeentulonsa.
- Rima sille, mikä tekee tyytyväiseksi, nousee koko ajan. Se kertoo kehittymisestä, mutta sitä kannattaa myös varoa.
- Parasta on kirjoittaminen, ei kirjailijuus. Mikään muu osa tässä työssä ei tule koskaan olemaan yhtä tyydyttävää, nautinnollista, opettavaista ja tärkeää kuin itse kirjoittaminen. Se on myös se osa, joka ei ole riippuvainen kenestäkään muusta kuin itsestäsi. Olit siis sitten julkaistu tai vielä julkaisematon kirjoittaja – keskity kirjoittamiseen.