Könttäpostaus! Eli kaikki viime aikojen uutiset yhdessä ja samassa artikkelissa
Ideaalimaailmassa minulla olisi aikaa kirjoittaa oikeaa blogia ja sen lisäksi tehdä jokaisesta uudesta tiedotusasiasta oma uutisensa. Nyt on kuitenkin niin, että päähuomioni on Väki 2:n editoimisessa, eikä päähän mahdu hirveästi mitään muuta. Ensi viikolla pitäisi julkistaa uusia juttuja (Väki 2:n kansi!) Tässä siis kaikki lähiviikkojen merkittävät tapahtumat:
1. Blogistanian Kuopus 2017
Muistojenlukija sijoittui toiseksi vuosittaisessa suomalaisten bloggareiden parhaiden kirjojen äänestyksessä. Kuopus-kategoriassa kilpailevat kaikki lanun alle kuuluvat kirjat, niin kotimaiset kuin ulkomaisetkin. Olen hyvin otettu toisesta sijasta, sillä blogien merkitys uralleni on ollut hyvin suuri ja arvostan bloggaajien tekemään työtä. Tästä pitäisi kirjoittaa enemmänkin, mutta jääköön se vielä nyt to do -listalle.
Kuopus-kategorian top 3:
1. Angie Thomas: Viha jonka kylvät (Otava)
2. Elina Rouhiainen: Muistojenlukija (Tammi)
3. Becky Albertalli: Minä, Simon, Homo Sapiens (Otava)
Taso oli hyvin kova – ei harmita yhtään hävitä niin huikealle kirjalle kuin Thomasin Viha jonka kylvät. Lue, jos et ole vielä ehtinyt!
Finlandia-kategorian voitti Rosa Liksomin Everstinna, Tieto-kategorian voitto meni Koko Hubaran Ruskeille tytöille ja Globalian sai Hanya Yanagiharan Pieni elämä.
2. Tulenkantaja-ehdokkuus
Tästä ehdinkin kirjoittaa uutisen, mutta mainittakoon vielä: Muistojenlukija on päässyt kuuden ehdokkaan joukkoon. Kyseessä on vientikirjallisuuspalkinto: se jaetaan 24.3. teokselle, jolla nähdään olevan menestyspotentiaalia Euroopassa. Ilahduttavaa on, että puolet ehdokkaista on lanua. Ihan aiheellisesti Twitterissä nousi kuitenkin esiin se, että kuvittajien osuutta voisi hyvin nostaa enemmän esiin kuvitetun lanun palkintoehdokkuuksissa.
3. Muistojenlukijan kirjatraileri
Lanukirjoihin keskittyvä Sivupiiri-sivusto (on muuten hyvä, kannattaa tsekata) on alkanut tehdä kirjatrailereita, ja ilokseni Muistojenlukija pääsi mukaan. On aina hyvin coolia nähdä jonkun muun näkemys kirjoittamastani tarinasta, oli se sitten kuvaa, videota, ääntä tai tekstiä. Lopputulos näyttää tältä:
Sivupiiri vinkkaa: Elina Rouhiainen – Muistojenlukija from Kirjastokaista on Vimeo.
4. Nuorten kirjareppu 2018
7.2. pidetyssä kirjastolaisten koulutustilaisuudessa esiteltiin vuonna 2017 ilmestynyttä nuortenkirjallisuutta. Kirjastokaistalta löytyy tallenteet kaikista esityksistä kategorioittain. Jos etsit helppoa tapaa päästä jyvälle siitä, mitä viime vuonna tapahtui nuortenkirjallisuuden ja young adultin saralla, tämä on se.
Alla video Helena Perttilän ja Saana Mäensivun fantasiakirjoihin keskittyvästä vinkkauksesta. Muistojenlukijasta aletaan puhua noin kohdassa 9:20.
5. Keikka Jyväskylässä 17.2.
Esiinnyn Olipa kerran -tapahtumassa Jyväskylän kaupunginkirjastossa klo 15. Olen saanut vapaat kädet esityksen laatimisessa, joten luvassa on kaikki (omasta mielestä) parhaat juttuni kirjailijanurani varrelta. Aion ainakin paljastaa hämmästyttäviä yksityiskohtia Muistojenlukijan synnystä. Tapahtumaan on vapaa pääsy, ja minua ennen esiintyy muita upeita kirjailijoita kuten esimerkiksi Finlandia-ehdokas Jukka Behm.
Niin kuin aina, omia kirjoja voi tuoda signeerattavaksi. Jos haluat ostaa jonkun kirjoistani (Huom! Susirajoja saa enää vain minulta), kerro siitä etukäteen.
***
Unohdinkohan jotain? No, seuraavaan kertaan.
Hyvää ystävänpäivää kaikille!