Viime viikko oli kerrassaan mainio. Sain päätökset kahdesta apurahasta, mikä oli enemmän kuin uskalsin toivoa. Voin keskittyä koko kesän Susiraja 3:n kirjoittamiseen. Viime viikolla kävin myös Tampereella tapaamassa ystäviäni. Vanhojen koulukavereiden lisäksi treffasin ihanan Annukka Salaman. Puhuimme kolme tuntia kirjoittamisesta, kirjoista, kustantamoista ja kaikesta mahdollisesta, joka liittyy työhömme. Pohdin keskustelujamme vielä junassa matkalla kotiin. Kenties [...]
Avainsanan arkisto > kirjoittaminen
2012
Kulunut vuosi on ollut tärkeä käännekohta elämässäni. Esikoisromaanin julkaiseminen oli unelma, joka kulki mukana lapsuudesta asti. Mitä siis tapahtuu sen jälkeen, kun unelma on saavutettu? Yksinkertaisesti sanottuna: sitten eletään sitä unelmaa. Jatketaan kovaa työtä samalla kun pidetään katse jo seuraavassa, vielä edellistäkin suuremmassa unelmassa. Ennen julkaisemista näin esikoisteoksen eräänlaisena päätepisteenä, johon kaikki siihen asti tapahtunut [...]
Ensimmäinen versio vs. editointi
Rakastan romaanikäsikirjoituksen ensimmäisen version kirjoittamista. Se on se vaihe, jonka vuoksi tätä työtä tekee. Saan uppoutua itse luomaani maailmaan ja tarinaan. Elän tekstissä vahvasti mukana, itken ja nauran. Editointi ei sen sijaan ole minulle hirveän nautinnollista. Siinä joutuu painimaan oman keskeneräisyytensä kanssa ja jatkuvasti kyseenalaistamaan tekemiään ratkaisuja. Olen aina olettanut, että kaikki muutkin kirjoittavat olisivat [...]
Uskaltamisesta
Muutama viikko sitten olin hiusmallina. Minua ennen tullut tyttö pudisteli päätään kampaajan ehdottamille leikkauksille ja totesi, ettei hänellä ollut aikomustakaan luopua pitkästä tukastaan. Hänen lähdettyä kampaaja katsoi miltei kyynärpäihin ulottuvia hiuksiani ja kysyi: “milläs mielellä sä sitten olet liikkeellä?” Nielaisin. Vaikutti nimittäin pahasti siltä, että pelkoni oli käymässä toteen. Ilmoittautuessani hiusmalliksi olin täyttänyt lomakkeen, jossa [...]
Voiko oman tekstin tuntea?
Palautin perjantaina Kesyttömän kustantajalle. Ensi viikolla se lähtee painoon Porvooseen, ja seuraavan kerran näemme vasta julkaisupäivänä. Sain vielä sanoa viimeisen sanani oikolukijan tekemistä korjauksista. Selatessani käsikirjoitusta viimeisen kerran minulle tuli kummallinen tunne, ettei teksti oikeastaan ole enää minun. Jossakin vaiheessa se on päässyt huomaamattani itsenäistymään. Se ei ole enää kovalevyllä pyörivä doc-tiedosto, jota kukaan muu [...]
Loma
Terveiset Lapista! Lomailen täällä saatuani vihdoin editointiurakan päätökseen. Kirjoituspuuhiin palaan taas ensi viikolla.
Vielä kerran
Olen jo viikon ajan odottanut pääseväni kuvan kirjekuorien kimppuun, ja tänään se vihdoin tapahtuu. Viimeinen editointikierros. Päätös pitkälle matkalle. Noinkohan hyvästien sanomisesta tulee vaikeaa?
Raisa O:n tarina
Vietämme taas sitä aikaa vuodesta, jolloin pimeys, opiskelut ja työt alkavat toden teolla painaa päälle. Mitä lähemmäksi erilaiset deadlinet ja tentit käyvät, sitä vähemmän huvittaisi tehdä yhtään mitään – ainakaan sellaista, mitä pitäisi tehdä. Kahvinjuonti, nojatuolissa löhöäminen ja mihinkään liittymättömien kirjojen lukeminen ovat ainakin itseltäni onnistuneet vielä ihan kiitettävästi. Esikoisromaanini ediotointiurakka alkaa omalta osaltani paikkoin. [...]
Käsin ja koneella
Aloittaessani kirjoittaa ensimmäistä romaanikäsikirjoitusta huomasin pian, että paras keino päästä alkuun on ottaa käyttöön perinteinen kynä ja paperi. Tyhjässä tietokoneruudussa on jotakin, joka syö luovaa innostusta – paine kirjoittaa heti juuri ne oikeat sanat on jostain syystä paljon suurempi. Edessä häämöttävä matka näyttää loputtoman pitkältä. Kynä kädessä onkin toisinaan helpompi keskittyä käsillä olevaan hetkeen eikä [...]
Pirunmeri
Niille, jotka haaveilevat saavansa nimensä julkaistuun kirjaan tai pitävät muuten vain kirjoittamisesta: Pirunmeri-hanke on käynnissä vielä viikon ajan! Kyseessä on WSOY:n ja Roisto Oy:n yhdessä lanseeraama kollektiivinen kirjaprojekti, johon voi siis kuka tahansa kirjoittaa tai ehdottaa juonikäänteitä. Parhaimmat pääsevät mukaan joulukuussa julkaistavaan kirjaan. Voit toki myös käydä vain kurkkaamassa, mitä tähän mennessä on syntynyt – [...]
Kansi: Saara Niinikoski
Kansi: Eevaliina Rusanen
