Browsed by
Avainsana: Pohjois-Irlanti

Aistienvartija, Pohjois-Irlanti ja brexit

Aistienvartija, Pohjois-Irlanti ja brexit

Hetken aikaa ajattelin, että brexit pilaisi kirjaideani. Oli 2016, olin kirjoittanut jo Muistojenlukijan ja suunnittelin sen jatko-osaa Aistienvartijaa. Olin jo vuosien ajan halunnut sijoittaa romaanin Pohjois-Irlantiin. Väki-trilogian kohdalla se tuntui erityisen sopivalta: trilogia käsittelee Eurooppaa ja eurooppalaisuutta, käsityksiämme itsestämme ja muista. Tiedän, että monet Belfastissa ensimmäistä kertaa vierailevat tuntevat laillani vähintään lievää epäuskoa siitä, että ollaan todella länsi-Euroopassa. Lännessä osataan olla sovinnollisia ja sivistyneitä – ja eiväthän kristityt harrasta uskonsotia? 

Minulle Pohjois-Irlanti on aina ollut esimerkki siitä, kuinka rasistisesti ja jopa ylimielisesti me eurooppalaiset ajattelemme yhteiskunnallisista konflikteista. Niin kuin olisimme itse niiden yläpuolella. Halusin näyttää, että osaamme mekin vihata. 

Mutta sitten tuli Brexit-äänestys, eikä kukaan oikein tuntunut tietävän, mitä Irlannissa tapahtuisi. Silloin en vielä tiennyt, ettei kukaan tietäisi sitä vielä kolmenkaan vuoden päästä, vaan pelkäsin, että tilanne pakottaisi minut muokkaamaan juonta EU-eron takia. 

Pian kuitenkin tajusin, ettei minun ollut mikään pakko käsitellä kirjassa brexitiä. Ja että toisaalta se tekisi Pohjois-Irlannista hyvin ajankohtaisen.

 

The Moy

 

Näytä tämä julkaisu Instagramissa.

 

#Moy #northernireland #antiques #interiors #exteriors #travelgram #travel #loadingonly #village #matkustus #kylä #pohjoisirlanti

Henkilön Elina Rouhiainen (@rouheli) jakama julkaisu


Aistienvartijan ensimmäisessä versiossa Kiuru ja Bollywood asuivat fiktiivisessä pohjoisirlantilaisessa kylässä. Fiktiivisessä siksi, että se salli minun luoda paitsi juoneen sopivaa maantiedettä, myös olla noudattamatta mitään tarkkaa paikallishistoriaa. Mitä kauemmin asiaa mietin, sitä varmempi kuitenkin olin, että paikan pitäisi olla oikea. Kun kustannustoimittajani sanoi tismalleen samaa, tein nopean nettihaun ja varasin itselleni lennot ja majoituksen. Kuukautta myöhemmin istuin Uberissa matkalla kylään nimeltä Moy – tai the Moy, niin kuin paikalliset sanovat. 

Moy oli viehättävä. Rakennukset olivat söpöjä ja siistejä ja kaikkialla tuoksui lanta. Hyvin nopeasti minulle kuitenkin selvisi, ettei se sopinut lainkaan Aistienvartijaan. Ensinnäkin tajusin Moyn olevan aivan liian pieni. Ja vaikka Moylla oli verinen historia, siellä oli tapahtunut sama kuin niin monella paikkakunnalla Pohjois-Irlannissa: konfliktin toisen osapuolen jäsenet, tässä tapauksessa protestantit, olivat muuttaneet pois. Oli siis liian rauhallista.

Istuin huoneessani ja mietin kuumeisesti, mitä tekisin. Minulla oli vain pari päivää aikaa löytää uusi sopiva paikka. Googlasin nykyisten rauhanmuurien sijantia ja minulle selvisi, että lähin niistä löytyi Portadownista, jonne pääsisi bussilla.

 

Portadown

Seuraavana päivänä matkustin Portadowniin. Kaikki, mitä olin ehtinyt lukea kaupungista, sen historiasta ja nykypäivään ulottuvista konflikteista, sopi hyvin yhteen tarinani kanssa. Portadown tunnettiin erityisesti marsseistaan: protestanttien perinteinen marssireitti kulkee katolisten alueen läpi, mikä aiheuttaa edelleen joka vuosi ongelmia.

Päästessäni perille alkoi sataa. Minua jännitti. Mikäli Portadown ei sopisi kirjaani, en tiennyt mitä tekisin. Kävelin ensin keskustassa ja suuntasin sitten muurille. Toisin kuin esimerkiksi Belfastissa, Portadownin muuri ei ole muraalien peitossa eikä siitä välttämättä heti tajua, mikä se on. Minulle tarkoitus tuli kuitenkin selväksi viimeistään siinä vaiheessa, kun halusin päästä protestanttien puolelta katolisten alueelle ja tajusin joutuvani kiertämään keskustan kautta. 

Katolisten puolella minulle tuli hyvin kummallinen tunne eristäytyneisyydestä, vaikka näennäisesti alue olikin siisti ja rauhallinen. Niin, ehkä se oli vähän liiankin rauhallinen: siinä missä protestanttien puolella oli muraaleja, katolisten alue oli tarkoituksellisen paljas ja töhrytön. Se tuntui vertailussa paljon suuremmalta statementilta. 

Minkälaista täällä olisi kasvaa? Pohdin samalla kun tähyilin paikkaa, jossa Kiurun ja Bollywoodin käymä koulu voisi sijaita. Koulusta tulikin lopulta ainoa asia, jonka keksin omasta päästäni: Aislingin kaltaista tyttöjen sisäoppilaitosta ei Portadownissa ole.

Kävin vielä kunnostetussa People’s Parkissa, jonka tarkoituksena oli kaiketi toimia eräänlaisena neutraalina, kaikille avoimena alueena. Kiertelin joen rannassa kuvaamassa siltojen alle töherrettyjä tekstejä jotka viittasivat puolisotilaallisiin ryhmittymiin. Sitten olikin jo aika hypätä bussiin ja palata Moyhin. Matkalla huokaisin helpotuksesta: olin löytänyt paikan kirjaani. 

 

Näytä tämä julkaisu Instagramissa.

 

Hemmetin Portadown. #Aistienvartija #Väki #linnuttulee

Henkilön Elina Rouhiainen (@rouheli) jakama julkaisu

 

Totuus tulee taksikuskin suusta

Viimeisenä iltanani Moyssa uskaltauduin pubiin. Toiveissani oli jutella paikallisten kanssa Ehdin tuskin istua alas kun mies lyöttäytyi seuraani. Hän puhui niin vahvaa murretta että ymmärsin ehkä noin joka kolmannen sanan – ja minä siis olen asunut Dublinissa vuoden. Hän kuitenkin kertoi minulle hyvin mielellään näkemyksiään brexitistä ja maansa tilanteesta – jopa niin mielellään, että katsoi parhaaksi tarjota kuulijalleen useamman tuopin etten vain lähtisi minnekään. Mitä pidempään hän puhui, sitä selvemmin erotin hänen sanoissaan olevan ristiriidan: hän sanoi pelkäävänsä konfliktin kärjistyvän uudelleen, mutta melkein samaan hengenvetoon kertoi ihailevaan sävyyn tarinoita menneistä ajoista. Sama toistui hänen tavassaan puhua nuorisosta: näiden ei kuulemma pitäisi sortua samoihin hölmöilyihin kuin hänen sukupolvensa. Hän toivoi nuorilta enemmän kunnioitusta vanhempia kohtaan tajuamatta, että ehkä he kunnioittivat vanhempiaan vähän liikaakin – että he hölmöilivät juuri siksi, että olivat omaksuneet näiden ajatukset ja käsitykset.

Joka tapauksessa olen erittäin kiitollinen tälle miehelle, enkä pelkästään ilmaisesta hiprakasta. Ilman häntä kirjastani olisi tullut paljon huonompi. 

 

Lopuksi: R.I.P. Lyra

Kirjoittaessani väkivaltaan turvautuvista katolilaisnuorista kysyin usein itseltäni, kuinka uskottavaa konfliktin uudelleen kärjistyminen on. Jälleen kerran todellisuus osoitti huoleni turhaksi kamalalla tavalla, kun toimittaja Lyra McKee ammuttiin Derryssä/Londonderryssä maaliskuussa. 

Olen käynyt Derryssä useamman kerran. Siellä merkillepantavinta oli paitsi historia, myös tiettyjen alueiden köyhyys. Rauhansopimuksen piti tuoda ihmisille vaurautta, mutta niin ei ole käynyt Cregganissa, jossa ammuskelu tapahtui. Selvää on, että rauhanprosessi ei tule etenemään ilman sosiaalista oikeudenmukaisuutta. 

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmail